Schola Cantorum

Schola Cantorum on 10-vuotias kamarikuoro, jonka perusti kuoroa johtava Reykjavikin Hallgrímskirkjan-kirkon kanttori Hörður Áskelsson. Kuorolla on ollut alusta lähtien tärkeä asema Islannin musiikkielämässä ja varsinkin Hallmgrímskirkjanissa järjestettävissä musiikkitapahtumissa.

Vuonna 1998 kuoro voitti ensimmäisen palkinnon Ranskan Noyonissa järjestetyssä suuressa kansainvälisessä kuorokilpailussa. Schola Cantorum on kiertänyt Ranskassa, Norjassa, Suomessa, Italiassa ja Espanjassa.

Kuoron viimeisin suuri Islannin ulkopuolinen hanke oli Pariisissa vuonna 2004 nähty esiintyminen, jossa kuoro esitti yhdessä tunnetun vaihtoehtobändin Sigur Rósin kanssa teoksen Hrafnagaldur Óðins.

Schola Cantorumin ohjelmisto ulottuu renessanssi- ja barokkimusiikista lähinnä islantilaisten nykysäveltäjien musiikkiin. Kuoro on myös tilannut ja kantaesittänyt monia uusia islantilaisia sävellyksiä sekä julkaissut useita cd-levyjä ja ollut mukana myös muiden muassa Jón Leifin kuoroteosten levytyksillä, joita BIS-levymerkki on julkaissut.

Kuoron tämän vuoden ohjelmassa on kolme kantaesitystä, joiden säveltäjät ovat islantilainen Hafliði Hallgrímsson sekä John Speight ja Sigurður Sævarsson. Lisäksi kuoro esittää Händelin Israel Egyptissä -oratorion ja pohjoismaista nykymusiikkia sekä osallistuu Bochumin kansainvälisille kuorofestivaaleille.

Schola Cantorumista tuli hiljattain ammattikuoro, ja se valittiin vuonna 2006 Reykjavikin kaupungin viralliseksi musiikkiryhmäksi.