The Worst Person in the World – Norja

NO Verdens verste menneske
Photographer
Oslo Pictures
”The Worst Person in the World” on Norjan ehdokas Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 elokuvapalkinnon saajaksi.

Julie on kolmenkympin kynnyksellä, ja hänen elämänsä on eksistentiaalinen sekasotku. Julie on hukannut monet lahjansa, ja hänen vanhempi poikaystävänsä, menestynyt sarjakuvapiirtäjä Aksel painostaa häntä vakiintumaan. Eräänä iltana Julie menee kuokkavieraaksi juhliin, joissa hän tapaa nuoren ja hurmaavan Eivindin. Ei aikaakaan, kun hän on eronnut Akselista ja heittäytynyt jälleen uuteen suhteeseen löytääkseen uutta näkökulmaa elämäänsä. Julie joutuu kuitenkin huomaamaan, että jotkin elämänvalinnat ovat jo menneet ohi.

Perustelu

The Worst Person in the World on romanttisen komedian muodossa kerrottu leikkisä ja melankolinen muotokuva kohta kolmekymppisestä Juliesta. Leikittelemällä genrekonventioilla, kliseillä ja elokuvallisilla tehokeinoilla teos osoittaa ottavansa elokuvaelämyksen vakavasti, ja se tarjoaa katsojalle kosolti suurellisia kohtauksia, musikaalisia tunnelmia sekä Oslon kesäistä valoa. Elokuva on kiinni ajassa ja kaupungille tunnusomaisissa miljöissä, mutta samalla se on ajaton ja yleistajuinen. Ohjaaja Joachim Trier ja hänen käsikirjoittajakumppaninsa, vuoden kahdesta parhaasta norjalaiselokuvasta vastaava Eskil Vogt, on luonut yhdessä loistavien näyttelijöiden (Renate Reinsve, Anders Danielsen Lie ja Herbert Nordrum) kanssa hauskan, romanttisen ja koskettavan tuokiokuvan, josta on puhuttu paljon ja joka muistetaan pitkään.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja – Joachim Trier

Joachim Trier (s. 1974) on Norjan arvostetuimpia nykyohjaajia ja -käsikirjoittajia. Hän on oslolaisen Don’t Look Now -tuotantoyhtiön osakas.

Joachim Trier kävi European Film Collegen Tanskassa ja valmistui sen jälkeen Ison-Britannian kansallisesta elokuva- ja televisiokoulusta. Hän nousi hetkessä kansainväliseen suosioon pitkällä esikoisohjauksellaan Reprise (2006). Trierin toinen pitkä fiktio Oslo, August 31st valittiin Cannesin vuoden 2011 elokuvajuhlien Un Certain Regard -kilpasarjaan, ja neljä vuotta myöhemmin hänen ensimmäinen englanninkielinen elokuvansa Louder Than Bombs nähtiin Cannesin pääsarjassa. Genre-elokuva Thelman jälkeen Trier ohjasi dokumentin The Other Munch yhdessä veljensä Emil Trierin kanssa.

The Worst Person in the World on Trierin viides pitkä fiktio ja viides Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokas. Vuonna 2015 Trier voitti palkinnon Louder than Bombs -elokuvallaan.

The Worst Person in the World on romanttinen draama, joka sai maailman ensi-iltansa Cannesin vuoden 2021 elokuvajuhlilla, missä se palkittiin parhaasta naispääosasta (Renate Reinsve). Sittemmin elokuva on napsinut 20 muuta palkintoa ja lähes 90 ehdokkuutta, ja se oli vuonna 2022 ehdolla myös kahden Oscarin saajaksi parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen ja parhaan kansainvälisen elokuvan palkintoluokissa. Trier toimi Cannesin Critics’ Weekin puheenjohtajana vuonna 2018 ja oli Cannesin pääsarjan juryn jäsen vuonna 2022.

Käsikirjoittaja – Eskil Vogt

Eskil Vogt (s. 1974) on käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja sekä Don’t Look Now -tuotantoyhtiön osakas. Hän opiskeli ohjausta Ranskan La Fémis -elokuvakoulussa ja sai ensimmäisestä lyhytelokuvastaan Les étrangers Prix UIP -palkinnon Norjan Grimstadin lyhytelokuvajuhlilla vuonna 2003.

Hänen pitkäaikainen yhteistyönsä ohjaaja-käsikirjoittaja Joachim Trierin kanssa on poikinut kansainvälistä tunnustusta parin kaikille viidelle pitkälle elokuvalle vuoden 2006 Reprisesta aina The Worst Person in the World -elokuvaan.

Eskil Vogt debytoi ohjaajana draamalla Blind, joka palkittiin Sundancessa parhaasta käsikirjoituksesta World Cinema Dramatic -kilpasarjassa vuonna 2014. Samana vuonna elokuva oli myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaana. Vogtin toinen pitkä fiktio The Innocents valittiin Cannesin Un Certain Regard -sarjaan, ja se on saanut yhdeksän merkittävää palkintoa, mukaan lukien parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Robert-palkinnon Tanskassa.

Tuottaja – Thomas Robsahm

Thomas Robsahm (s. 1964) on elokuvatuottaja, ohjaaja, muusikko ja ex-näyttelijä, jolla on yli 30 vuoden elokuva- ja televisiokokemus. Hän työskentelee tällä hetkellä Nordisk Film Production -yhtiössä Norjassa.

Tuottajana Robsahm on tehnyt yhteistyötä eturivin norjalaisten fiktio- ja dokumenttiohjaajien kanssa. Heistä voidaan mainita Joachim Trier, Margreth Olin, Maria Sødahl, Solveig Melkeraaen, Jannicke Systad Jacobsen, Unni Straume ja Emil Trier.
Thomas Robsahmin tunnetuimpia tuotantoja ovat S.O.S. (1999), yhdessä Tina Davisin kanssa ohjattu dokumentti Ihmiset kauppatavarana (2009) sekä Joachim Trierin elokuvat Louder than Bombs (2015), Thelma (2017) ja kaksi Oscar ehdokkuutta vuonna 2022 saanut The Worst Person in the World.

Hänen viimeisin musiikkidokumenttinsa, Aslaug Holmin kanssa tuotettu ja ohjattu a-ha: The Movie sai maailmanensi-iltansa Tribecan elokuvajuhlilla vuonna 2021.

Tuottaja – Andrea Berentsen Ottmar

Andrea Berentsen Ottmar (s. 1990) on tuottanut yli 30 elokuvaa, musiikkivideota ja dokumenttia ja työskennellyt Ape& Bjørn-, Frokost Film- ja Oslo Pictures -tuotantoyhtiöille. Ottmarin tuotannoista voidaan mainita Joachim Trierin moneen kertaan palkittu The Worst Person in the World ja Kristoffer Borglin Sick of Myself, joka nähtiin Cannesin Un Certain Regard -sarjassa vuonna 2022. Parhaillaan hän tuottaa elokuvaa Armand, jonka ohjaa nouseva norjalaisnimi, Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tyttärenpoika Halfdan Ullmann Tøndel.

Tuotantotiedot

Alkuperäisnimi: Verdens verste menneske

Ohjaaja: Joachim Trier

Käsikirjoittajat: Joachim Trier, Eskil Vogt

Rooleissa: Renate Reinsve, Anders Danielsen Lie, Herbert Nordrum, Hans Olav Brenner

Tuottajat: Thomas Robsahm, Andrea Berentsen Ottmar

Tuotantoyhtiö: Oslo Pictures

Pituus: 127 min

Kotimainen levittäjä: SF Studios

Kansainvälinen myynti: MK2 Films