Tavaroiden ja palveluiden ostaminen Islannissa

Muuttaessasi Islantiin lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi sinun on hankittava islantilainen henkilötunnus. Tunnusta tarvitaan esimerkiksi tiettyihin palvelusopimuksiin, kuten matkapuhelinliittymän saamiseen, pankkitilin avaamiseen, kirjastokortin hankkimiseen ja vaikkapa elokuvien vuokraamiseen videovuokraamosta. Henkilötunnuksen saat Islannin väestörekisteristä (Þjóðskrá) muuttamalla vakituisen osoitteen Islantiin.
Kannattaa muistaa, ettei Islanti ole EU-maa, joten sen ja EU-maiden välillä ei ole tullivapautta. Näin ollen muista Pohjoismaista ostetuista tavaroista on maksettava tullia.
Radio- ja televisiomaksu
Yleisradiovero on erityisvero, jonka veroviranomaiset perivät muun verotuksen yhteydessä. Vero on kaikille samansuuruinen tuloista tai omaisuudesta riippumatta. Yleisradiovero maksetaan valtiolle vuosittain. Verosta ovat vapautettuja 70-vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä hoito- tai vanhainkodeissa asuvat kansaneläkkeen- tai sairaseläkkeensaajat. Lisätietoja löydät Islannin veroviranomaisten verkkosivustosta.
Matkapuhelinliittymät
Voit ostaa matkapuhelimeesi puheaikakortin, johon ladataan puheaikaa. Tällöin et tarvitse henkilötunnusta. Tavallisen matkapuhelinliittymän hankintaan tarvitset islantilaisen henkilötunnuksen.
Sähkö, vesi ja lämpö
Kuuma ja kylmä vesi sekä sähkö kuuluvat kaikkiin islantilaisiin asuntoihin. Islannissa asunnot lämmitetään kaukolämmöllä tai sähköllä.
Aluehallinnon palvelupisteistä saat tietoa yrityksistä, jotka myyvät sähköä ja kaukolämpöä kullakin alueella.
Jos sinulla on kysymyksiä, voit täyttää kysymyslomakkeemme.
HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.