Pohjoismaat tekevät omat valintansa
Suomen osalta aivan lähitulevaisuudessa ei Nato-jäsenyys ole ajankohtainen, mutta turvallisuuspoliittisia asioita arvioidaan säännöllisesti.
Suomi on teettämässä selvitystä Nato-jäsenyydestä. Vastaava selvitys on tekeillä myös Ruotsissa. Maiden yhteisen selvityksen mahdollisuuden pääministeri kokee lähinnä akateemiseksi harjoitukseksi.
- Lopullisia päätöksiä Nato-jäsenyyden hakemisesta tulee aina tarkastella kansallisten intressien kautta. Kunkin maan hallituksen on tehtävä itsenäisesti omat ratkaisunsa, mutta selvityksiä toki voidaan tehdä yhdessä.
Pohjoismaiden kesken on pääministeri Stubbin mukaan hyvää puolustusyhteistyötä, vaikka maat ovatkin tehneet erilaiset puolustuspoliittiset ratkaisunsa.
Pohjoismaiden pääministerit tapasivat Tukholmassa tiistaina ennen Pohjoismaiden neuvoston istuntoa.