Bjørn Rasmussen: Ming

Ming on surua ja haurautta kuvaava runo, jonka kielellinen voima koskettaa.

Ming on jotain korvaamatonta, joka voi pudota lattialle ja mennä tuhanneksi palaksi.

Ming oli myös runominä Flemmingin kuolleen isän lempinimi pikkupoikana. Ja juuri tämä Ming kummittelee runokokoelman rajattomissa huoneissa, joissa sisäinen ja ulkoinen todellisuus sulautuvat.

Bjørn Rasmussen (s. 1983) on näytelmäkirjailija, prosaisti ja runoilija sekä keskeinen hahmo uudessa tanskalaisrunoudessa, jolle on tunnusomaista hyvin omaperäinen ääni ja yhteiskunnallisuus.

Hän debytoi vuonna 2011 pohjattoman kauniilla, väkivaltaisella ja uusimuotoisella romaanilla Huden er det elastiske hylster der omgiver hele legemet, jota seurasi vuonna 2013 julkaistu romaani Pynt (molemmat suomentamattomia). Ming (2015) on kirjailijan ensimmäinen runokokoelma.

Ming koostuu viidestä osiosta, joiden välissä on pikimustat sivut. Niistä jäsentyvä tammikuusta toukokuuhun ulottuva ajanjakso kuvaa runominän ahdistuksen ja psykoosin varjostamaa arkielämää siirtolapuutarhamökissä, jossa hän asuu yhdessä tulevan aviomiehensä kanssa. Kokoelman pienessä prologirunossa hän ”kirjoittaa kuolleen isänsä esiin” ja ”itkee kuin ompelukone ilosta”:

Bjørn Rasmussenin kielelle on tyypillistä koruttomuuden, surrealismin ja väkevien ruumiillisten metaforien yhdistely. Sen iskevyys syntyy paitsi säkeenylityksen kaltaisen klassisen tyylikeinon suvereenista hallinnasta myös näennäisen hillityistä mutta sitäkin avartavammista vertauksista: ompelukoneen lailla itkeminen on niin vahva kuva surun mekaanisesti tikkaavasta kivusta, että se hakee vertaistaan. Kyyneleet silmiin nostattanut ilo taas on yhtä moniulotteinen kuin kokemus siitä, että kuolleen isän voi kohdata vain välttämällä psykoosilääkkeiden ottamista, kuten runominä usein tekeekin ja päätyy siten sairaalaan. Tämä taas poikii vaikuttavan vivahteikkaan kuvauksen psykiatrisen potilaan elämästä.

Bjørn Rasmussenin runous kumpuaa tilasta, josta käsin kirjoitetaan vain harvoin. Surun ja psyykkisen sairauden hauraasta ja tuskallisesta todellisuudesta, jossa kaikesta huolimatta on niin paljon rakkautta, aistikkuutta ja kauneutta. Samalla se muistuttaa lukijaa siitä, miten laajasti ja voimakkaasti heteronormatiivinen matriisi vaikuttaa. Teos päästää lukijan osaksi ainutlaatuista herkkyyttä ja saa meidät ymmärtämään haurauden voiman:

Et ole tyhmä, jos uskot kirjallisuuden voivan pelastaa maailman, tekee mieli vastata runominälle. On kaikkea muuta kuin tyhmää kirjoittaa runoteos, joka on puhetta tuttuuden tuolta puolen. Silloin, kun elämä tippuu lattialle ja menee tuhanneksi palaksi, kun ei oikein edes jaksa nousta sängystä ja mennä suihkuun, kun joukkoliikenteen käyttö on täysin mahdotonta ja kun vain ”makaa ja palelee lattialla kuin pala paprikaa”, ei välttämättä pysty kirjoittamaan yhtään mitään. Mutta jos kuitenkin pystyy ja jos nimenä sattuu olemaan Bjørn Rasmussen, tekstistä voi tulla ylivertaisen runollinen elonmerkki.