Emilíana Torrini
Emilíana Torrini (s. 1977) on italialaisen isän ja islantilaisen äidin lapsi, joka on noussut paikallisesta teinitähdestä arvostetuksi ja kypsäksi kansainväliseksi esiintyjäksi. Torrini esittää taidokkaasti tehtyjä laulujaan ainutlaatuisen tyylikkäästi ja tunnevoimaisesti.
Julkaistuaan Islannissa kaksi albumia vuosina 1995–1996 Torrini muutti Lontooseen vuonna 1997. Hän oli ollut vokalistina islantilaisessa GusGus-yhtyeessä, josta tuli kansainvälinen nimi, mutta Torrinilla oli omat suunnitelmansa.
Hän aloitti oman kansainvälisen uransa Lontoossa One Little Indian -levymerkillä, joka on julkaissut myös Sugarcubesia, Björkiä ja muita islantilaisia musiikkivientituotteita. Sitten hän teki kolme albumia legendaariselle englantilaiselle Rough Trade -indiemerkille ja sai Saksassa vuonna 2009 jättihitin kappaleellaan Jungle Drum.
Torrini on palkittu moneen kertaan parhaana islantilaisena naislaulajana. Hänen pääasiallisin lauluntekijäkumppaninsa on ollut Dan Carey. Torrinin kolmen Rough Trade -levyn lisäksi he ovat kirjoittaneet lauluja myös Kylie Minoguelle ja muille artisteille.
Emiliana Torrinin yhteistyö The Colorist Orchestran kanssa on poikinut huippuarvosteluja kansainvälisissä musiikkilehdissä ja uudistanut jälleen kerran hänen ohjelmistoaan.