Forældre – Tanska

Billede fra"Forældre" (Danmark) - Søren Malling og Bodil Jørgensen
Photographer
Maria-von-Hausswolff
Tanskalainen elokuva ”Forældre” on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2017 elokuvapalkinnon saajaksi.

Kun Esben-poika muuttaa pois kotoa, hänen keski-ikäiset vanhempansa Kjeld ja Vibeke tulevat epävarmoiksi elämänsä suunnasta ja kokevat itsensä tarpeettomiksi. Tavoittaakseen taas nuoruutensa kipinän he muuttavat takaisin opiskeluaikaiseen asuntoonsa, jossa he alun perin rakastuivat. Nuoruuden uudelleen eläminen saakin heidät kirjaimellisesti muuttumaan hyvin oudoilla ja yllättävillä tavoilla. Yhtenä aamuna Kjeld ja Vibeke heräävät 30 vuotta nuorempina ja joutuvat toteamaan, että heidän menneisyytensä saattaa olla mennyttä.

Palkintolautakunnan perustelu

Tanskalaisella elokuvalla ei ole tapana ammentaa juuristaan: pohjoismaisesta mytologiasta ja H. C. Andersenista. Yliluonnolliset tapahtumat ovatkin olleet harvassa. Christian Tafdrup korjaa tilanteen pitkällä esikoiselokuvallaan Forældre, jossa keski-ikäistyvät vanhemmat heräävät yhtenä aamuna ja ovat taas nuoria. Tämä on päätöntä, hassua ja kaukaa haettua, mutta kuten kaikki hyvät sadut, elokuva tavoittaa jotain olennaista sielunelämästämme. Bodil Jørgensen ja Søren Malling tekevät lisäksi unohtumattomat roolityöt nuorenevana parina.

Ohjaaja-käsikirjoittaja – Christian Tafdrup

Christian Tafdrup (s. 1978) on nimekäs ohjaaja ja näyttelijä. 
Valmistuttuaan Tanskan teatterikoulusta vuonna 2003 hän on näytellyt yli 30 elokuvassa ja tv-sarjassa. Hän tähditti Susanne Bierin elokuvaa Häiden jälkeen sekä suosittuja tanskalaisia tv-sarjoja Naapureita ja salaisuuksia sekä Vallan linnake, josta hänet palkittiin kotimaassaan parhaan miessivuosan Robert-palkinnolla vuonna 2014. Tafdrup on ohjannut kolme lyhytelokuvaa, joista voidaan mainita En forelskelse. Se nähtiin yli 30 elokuvafestivaalilla ja palkittiin Tanskassa parhaan lyhytelokuvan Robert-palkinnolla. 

Forældre on Tafdrupin ensimmäinen pitkä elokuva. Elokuva sai maailmanensi-iltansa New Yorkin Tribecan elokuvajuhlilla vuonna 2016, minkä jälkeen se on nähty kymmenkunnan muun festivaalin ohjelmistossa. Elokuvan saamista tunnustuksista mainittakoon Neuchâtel International Fantastic Film Festivalin parhaan eurooppalaisen elokuvan palkinto sekä Valletta Film Festivalin parhaan miespääosan palkinto (Søren Malling). Tanskassa elokuva sai Robert-palkinnot parhaasta ohjauksesta, parhaasta miespääosasta ja parhaasta leikkauksesta sekä neljä elokuvakriitikkojen Bodil-palkintoa, mukaan lukien parhaan käsikirjoituksen palkinnon.

Tafdrupin seuraava työ ohjaaja-käsikirjoittajana on draamakomedia En frygtelig kvinde

Tuottaja – Thomas Heinesen

Thomas Heinesen (s. 1961) valmistui tuottajaksi Tanskan elokuvakoulusta vuonna 1989. Uransa aikana hän on toiminut kuvausryhmissä eri tehtävissä kartuttaen siten ensi käden tietoa elokuvanteosta. Heinesen on tehnyt kuluneiden 17 vuoden aikana yhteistyötä merkittävien tanskalaisohjaajien, kuten Susanne Bierin, Niels Arden Oplevin, Jakob Thuesenin ja Nils Malmrosin, kanssa. Hän on myös voittanut useita palkintoja lastenelokuvistaan, joista voidaan mainita animaatio Terkel i knibe sekä elokuvat Supervoksen ja Karlas kabale.

Heinesenin tulevia tuotantoja ovat Amalie Næsby Fickin, Jørgen Lerdamin ja Philip Einstein Lipskin ohjaama 3D-animaatio Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi, Christian Tafdrupin draamakomedia En frygtelig kvinde sekä Bille Augustin suurelokuva ja minisarja Lykke-Per.

Tuotantotiedot

Englanninkielinen nimi: Parents

Ohjaaja-käsikirjoittaja: Christian Tafdrup

Rooleissa: Bodil Jørgensen, Søren Malling, Miri Ann Beuschel, Elliott Crosset Hove

Tuottaja: Thomas Heinesen

Tuotantoyhtiö: Nordisk Film Production

Kesto: 87 minuuttia

Kotimainen levittäjä: Nordisk Film Distribution

Kansainvälinen myynti: LevelK