Jessie Kleemann

Arkhticós Dolorôs -runokokoelmassa (suomentamaton) yhdistyvät mitä hienoimmalla tavalla aiheet, jotka ovat kiehtoneet Kleemannia kuluneen neljännesvuosisadan ajan: nykyihmisen tapa käyttää luontoa hyväksi, alkuperäiskansojen kulttuurin kato ja Grönlannin inuittien jälkeläisen kamppailu uuden identiteetin löytämiseksi modernissa ja globalisoituneessa nykyajassa. Grönlannin kulttuuripiiristä poimitut symbolit, hahmot ja asiat sekoittuvat kaukaisiin vastineisiinsa samalla tavalla kuin eri kielet – varsinkin grönlanti, tanska ja englanti – sekoittuvat muodostaen aivan uusia merkitysyhteyksiä. Kulttuurien sekoittuminen koetaan sekä menetyksenä että luovana toimintana, joka vie meidät uusiin ja yllättäviin suuntiin. Teksti on täynnä tunnetta, etenkin kipua ja turhautumista, mutta kivusta syntyy uusia merkityksiä, kuvia ja sanoja, jotka haastavat lukijan osallistumaan runojen käynnistämään elinehtojen ja olemassaolon tarkasteluun. Arkhticós Dolorôs -kokoelman keskiössä on kärsivä ja sulava Arktis. Jessie Kleemann oli ensimmäisiä, jotka tulkitsivat uudelleen myyttiä meren äidistä ja tekivät siitä saastumisen ja ympäristökatastrofin modernin symbolin. Arkhticós Dolorôs -kokoelmassa hahmo on kaksoisroolissa ”kylmähenkenä”, jään ja jäätiköiden inuana eli sieluna tai olentona, jonka kipu kostautuu ihmisille itselleen. Kleemann ammentaa siten alkuperäiskansan kokemuksista ja tulkitsee myöhäismodernin ja globalisoituneen nykyajan näkökulmasta ihmisten perustavaa riippuvuutta luonnosta, jonka osia he itsekin ovat. Siksi hänen tekstinsä herättävät vastakaikua niin monissa, ja niillä on suurta pohjoismaista ja kansainvälistä potentiaalia.

Jessie Kleemannin toiminta performanssitaiteilijana näkyy siitä, miten tekstit hyödyntävät sivun valkoista tilaa ja etenevät liikehtien. Teos kuvaa arktista kipua, kolonisoitujen kokemuksia, Grönlannin erityistä geopoliittista tilannetta ja luonnollisesti ilmaston lämpenemistä. Teemat ovat kiistatta rankkoja, mutta tekstin sulavien jäälohkareiden välistä pulpahtelee myös hillitöntä ja kiusoittelevaa huumoria, kuten kustantamo oikeutetusti luonnehtii esittelytekstissään.

Jessie Kleemann on syntynyt Pohjois-Grönlannin Upernavikissa vuonna 1959. Hän on koulutukseltaan näyttelijä ja graafikko, ja vuosina 1984–1991 hän johti Nuukin taidekoulua. Vaikka Kleemann ei ole julkaissut montakaan kirjaa, hän on yksi Grönlannin tärkeimmistä ja kokeellisimmista kirjailijoista. Kleemannin runoja on julkaistu monissa antologioissa, ja hän on edustanut Grönlantia useilla ulkomaisilla runofestivaaleilla. Hänen runonsa ovat antaneet kimmokkeen myös Diego Barrazan elokuvaan ”Arctic Ache” (2014) ja Ivalo Frankin ”Killerbirdiin” (2015). Grönlannin ulkopuolella Kleemann tunnetaan ennen kaikkea performanssitaiteilijana. Hänen esitystensä perustana on yleensä yksi tai useampia runo, ja taiteilija laittaa koko kehonsa peliin tarkastellakseen asioita, joita runot kuvaavat rytmien ja sanojen avulla. Kleemannin ensimmäinen runokokoelma Taallat – Digte – Poems ilmestyi vuonna 1997.