Karin Erlandsson

Meri vie maailmalle ja johtaa merenkulkijan välillä takaisin kotiin.

Se on saarella elämisen perusedellytys. Meren liikkeitä on seurattava aina tarkkaan, sillä viilentävät aallot voivat seuraavassa silmänräpäyksessä muuttua vaarallisiksi ja pelottaviksi. Saarelaisten hengitystä rytmittää meri, jossa kohtaavat elämän ja kuoleman voimat.

Kaikki tämä tuo eksistentiaalista kaikupohjaa Karin Erlandssonin romaaniin Hem (”Koti”, suomentamaton), joka on Ahvenanmaan maakunnan ehdokas Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Erlandsson on tullut tunnetuksi ennen kaikkea lasten- ja nuortenkirjailijana. Hänen Taru Silmäterästä -tetralogiansa (suom. Tuula Kojo) fantasiamaailma on saanut kansainvälistä huomiota. Kirjoista kaksi, Helmenkalastaja (2017) ja Kukistaja (2019), on ollut Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaana, samaten joulukirja Yöjuna (2020) (suom. Anu Koivunen). Karin Erlandssonin monipuoliseen tuotantoon sisältyy myös useita trillerimäisiä romaaneja.

Hem-kirjassa Erlandsson laajentaa ilmaisurekisteriään vaikuttavasti. Kirjaa luonnehditaan kollektiiviromaaniksi, mutta sitä voisi yhtä hyvin kutsua kokoelmaksi novellimuotoisia kertomuksia, joilla on yhteinen perusteema. Romaaniin on tiivistetty 6 000 vuotta Ahvenanmaan historiaa kivikaudelta aina meidän aikoihimme – kaikki johdonmukaisesti naisnäkökulmasta kerrottuna. Erlandsson kuvaa hellän hillityssä proosassaan äitejä, jotka hoitavat kaikki käytännön kotityöt miesten ollessa yleensä töissä merellä ja poissa kuukausi- tai vuosikaupalla.

Olosuhteet saattavat tuntua hämmästyttävän samankaltaisilta vuosisadasta toiseen: ikävä, huoli ja epävarmuus ovat olleet ahvenanmaalaisen naisen osana viikinkiaikojen sotaretkistä aina Ahvenanmerellä sukkuloivien suurten risteilyalusten aikakauteen. Mitä rakkaudelle ja lapsille tapahtuu, kun niin suuri osa elämästä eletään etänä? Miten ainaista kaipuuta kestää? Entä miten voi sietää pettymystä, kun pitkään odotettu paluu tuottaa vain tyhjyyden ja vierauden tunteen?

Kymmenen kertomuksen yhdistäjäksi nousee toivon symboli: maaginen harmaa kivi, jossa on valkoinen rengas. Kivi on nykyajassa mutta samalla aikojen takana kuin ajatusten turvallinen tyyssija.

Lopputulos on kaunis, suggestiivinen ja koskettava.

Karin Erlandsson tarkastelee avoimesti karua todellisuutta, joka on kaukana ihannoivista saaristokuvauksista. Hän kirjoittaa realistisesti ja ilman kaunisteluja, mutta juuri se tekee tekstistä myös uskottavaa. Unelmia toki riittää, mutta kaikessa on kyse eloonjäämisestä ja kestämisestä. Erlandsson panostaa historiallisiin yksityiskohtiin: jokainen työvaihe on kuvattu oikein – olipa kyse kalastamisesta tai Ahvenanmaan kansallisleivän hemveten leipomisesta kotiliedellä. Monissa kertomuksissa korostetaan sitä, millainen merkitys merenkululla on ollut Ahvenanmaan hyvinvoinnille modernina aikana. Tärkeintä on omistaa kahvipannu ja laivaosuus, toteaa eräskin merimies kirjeessään.

Kielellisesti hillitystä romaanista tulee ylistys saarimaailmalle ja luonnonläheiselle elämäntavalle, jossa naisilla on itsestään selvä päävastuu arjen toimivuudesta.

Meri antaa ja ottaa, ja huoli ja haavoittuvuus ovat saarelaisten elinehtoja. Tämä kuitenkin synnyttää taipumattomia ja itsetietoisia ihmisiä, joiden sisäinen voima tuo askeliin nostetta ja antaa hengelle lentoa.

Elämä on kovaa, muttei tarkoituksetonta. Karin Erlandssonin Hem-romaanista ja sen välillä lähes raamatullisesta sävystä uhkuu vahva uhma ja luottamus. Esimerkkinä tästä on vanha kirkonrakentaja Birger, joka meren jäällä kulkiessaan pohtii, kestääkö se. Ragnhild-tyttären lohdullinen vastaus kuuluu: ”Jos jää kestää minua, se kestää sinuakin.”