Kenen joukoissa seisot
Musiikki kommentoi ja vie elokuvaa eteenpäin, ja siinä tiivistyy vallankumouksen henki. Lauluissa kiteytyy myös se mahtipontisuus ja retoriikka, joka oli usein ilmeisessä ja koomisessa ristiriidassa arjen ja todellisuuden kanssa.
1970-luvulla vallankumous otettiin vakavasti. Sosialistinen maailma vaikutti todelliselta vaihtoehdolta. Laululiike tuntui tarjoavan kokonaisen ja yhtenäisen maailman, jossa olisi helppoa olla oikealla puolella – ja vastustaa kaikkea vanhaa ja taantumuksellista.
Laulut olivat tämän vallankumouksen keskeisiä aseita, ja ne uhkuivat taistelutahtoa, verta ja sotaa. Ohjelmaryhmiä syntyi kaikkialla.
Laulut kertoivat taistelusta, solidaarisuudesta, sosialismista, Vietnamista, Chilestä, Neuvostoliitosta, rauhasta, imperialismista, Ukrainan pelloista ja työläisen riistosta, mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta. Joistakin lauluista on tullut klassikoita, ja ne elävät yhä, vaikka niiden taustalla oleva aate on kuollut.
Musiikki kertoo tarinan. Laulujen kautta hahmottuu koko liikkeen historia. Alussa lauletaan yleisistä, pasifistisista tai humanistisista aiheista, mutta vähitellen laulut muuttuvat suorasukaisemmiksi. Lopulta syntyy puoluepoliittisia numeroita, joissa vannotaan uskollisuutta kommunistipuolueelle ja Neuvostoliitolle.
Kyseenalaistaminen ja epäily saavat väistyä tavoitteen ylivertaisuuden tieltä. Laulut kertovat siitä, miten liikkeen yleiset vallankumoukselliset tavoitteet muuttuivat autoritaarisiksi ja dogmaattisiksi.
"Kenen joukoissa seisot" on elokuvateatterijakeluun tehty kokopitkä dokumentti. Laajemmalla tasolla se on muotokuva sukupolvesta, joka joutui politiikan pauloihin.
Konkreettisella tasolla se kertoo ihmisistä, jotka halusivat muuttaa maailman laulamalla. Elokuvassa on paljon musiikkia, hyvää musiikkia, vanhoja konserttitaltiointeja, uusia esityksiä sekä tätä dokumenttia varten sovitettua ja sävellettyä musiikkia.
Yleistunnelma on myönteinen, hieman nostalginen ja hyvin humoristinen. Haluamme tavoittaa ihmiset, jotka pystyvät suhtautumaan kypsästi menneisyyteensä ja nauramaan sille.
Vallan kumouksellinen musiikkielokuva 1970-luvun lauluista ja laululiikkeestä
Ohjaaja-käsikirjoittaja:
Jouko Aaltonen
Tuottaja:
Pertti Veijalainen
Tuotanto:
ILLUME Ltd
Äänisuunnittelija:
Paul Jyrälä
Musiikki:
Heikki Valpola
Pituus:
83 min
Ensi-ilta:
17. maaliskuuta 2006
Paikallinen levittäjä:
Sandrew Metronome Distribution Finland Oy Ab