Korparna – Ruotsi

Billede fra "Ravens" (Sverige) - Reine Brynolfsson
Photographer
Film And Art Affairs
Ruotsalainen elokuva ”Korparna” on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 elokuvapalkinnon saajaksi.

Korparna (Ravens, ”Korpit”) perustuu Tomas Bannerhedin samannimiseen August-palkittuun romaaniin.

Draaman tapahtumapaikkana on ruotsalainen maatila hiljalleen autioituvassa kylässä 1970-luvulla. Maanviljelijä Agne ajautuu hulluuden partaalle tilan töiden ikeessä ja pyrkiessään pakkomielteisesti tekemään vanhimmasta pojasta Klasista tilan jatkajan. Samalla Agnea jäytää tunne siitä, että joku haluaa vahingoittaa hänen perhettään. Viisitoistavuotias Klas haluaa puolestaan kauas pois tilalta, ja häntä kiehtoo lintujen maailma. Ulkoisten uhkien ja sisäisten syyllisyydentunteiden kärjistyessä Klas joutuu valitsemaan vapauden ja vetäytymisen väliltä.

Palkintolautakunnan perustelu

Jens Assurin pitkä esikoiselokuva Korparna (”Korpit”) on eheä, tarkkanäköinen ja eeppinen. Ruotsin rakennemuutosta kuvaavalle kertomukselle antavat nostetta erinomainen ja vivahteikas näyttelijäntyö sekä kaunis ja tyylikäs kuvaus. Viljelijä Agne kamppailee maan, säröilevien unelmiensa ja oman ikääntymisensä kanssa. Hänen vaimonsa koettaa pitää tämän pienen maailman koossa, kun taas vanhin poika kulkee kaihoten metsässä ja tarkkailee rakastamiaan korppeja. Eletään 1970-lukua, joka on niin kaukana ja silti niin lähellä. Assur luo taiteellista rohkeutta ja tinkimätöntä johdonmukaisuutta osoittaen koskettavan tarinan, jolla on yleismaailmallista merkitystä.

Käsikirjoittaja/ohjaaja/tuottaja – Jens Assur

Jens Assur (s. 1970) on maailmankuulu valokuvaaja ja elokuvantekijä. Hänen ensimmäinen lyhytelokuvansa Viimeinen koira Ruandassa (2005) perustuu omakohtaisiin kokemuksiin sotakuvaajan työstä. Elokuvan saamista useista palkinnoista voidaan mainita Tribecan kansainvälisten elokuvajuhlien pääpalkinto ja Palm Springsin elokuvajuhlien Best Live Action -palkinto. Assurin toinen lyhytelokuva Killing the Chickens to Scare the Monkeys sai ensi-iltansa Cannesin vuoden 2011 Directors’ Fortnight -sarjassa ja on saanut yli 20 palkintoa, kuten Nordisk Panoraman pääpalkinnon. Hänen seuraavat lyhytelokuvansa A Society ja Hot Nasty Teen valittiin molemmat Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlien viralliseen kilpasarjaan.

Jens Assurin pitkä esikoiselokuva Korparna sai maailmanensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla, minkä jälkeen se on nähty 15 kansainvälisellä festivaalilla, muun muassa San Sebastiánissa, Pusanissa, Lontoossa, Roomassa, Rotterdamissa ja San Franciscossa. Elokuvan saamista monista palkinnoista voidaan mainita Thessalonikin parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan palkinnot.

Vuonna 2012 Assur sai Sundance / NHK International Filmmakers Awardin.

Tuottaja – Jan Marnell

Jan Marnell (s. 1946) on kansainvälistä tunnustusta saanut ruotsalaistuottaja, jolla on yli 30 vuoden kokemus Pohjoismaissa, Australiassa, Marokossa, Jordaniassa ja Espanjassa tehdyistä elokuva- ja televisiotuotannoista. Hän on yksi Right2Screen-tuotantoyhtiön perustajista.

Marnell valmistui Australian Swinburnen elokuvakoulusta vuonna 1978 ja hankki kannuksensa Crawfords Australia -tuotantoyhtiössä ohjaajan assistenttina, ensimmäisenä apulaisohjaajana ja tuotantopäällikkönä. Hänen ensimmäinen oma tuotantonsa oli Ruotsin yleisradion tv-elokuva Skuggan av Henry (1985). Sittemmin hän on työskennellyt yli 15 tv-sarjan, minisarjan ja pitkäkestoisen sarjan tuotannossa. Niitä ovat esimerkiksi Peter Flinthin Arn – Temppeliritari (2010) sekä Måns Mårlindin ja Björn Steinin Midnight Sun (2016).

Hänen tuottamiaan elokuvia ovat Daniel Lind Lagerlöfin Van Veeteren: Carambole, Kathrine Windfeldin Hamilton – kansakunnan puolesta ja esikoisohjaaja Jens Assurin palkittu Korparna.

Tuottaja – Tom Persson

Tom Persson (s. 1986) on yksi pitkiin elokuviin ja taidekuvaukseen erikoistuneen Film & Art Affairs -tuotantoyhtiön perustajista ja Co_Made-sijoitusyhtiön omistaja.

Persson valmistui Lontoon MetFilm Schoolista vuonna 2008. Muutettuaan Tukholmaan hän työskenteli muun muassa Titan Televisionin palveluksessa ja tuotti myöhemmin Jens Assurin esikoiselokuvan Korparna. Elokuva on nähty yli 15 kansainvälisen festivaalin ohjelmistossa, ja sen saamista monista palkinnoista voidaan mainita Thessalonikin elokuvajuhlien parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan palkinnot.

Persson työskentelee Co_Made-sijoitusyhtiön kautta ja tekee yhteistyötä useiden tv- ja elokuvayhtiöiden, virtuaali- ja lisätyn todellisuuden yritysten sekä muiden mediayhtiöiden kanssa.

Tuotantotiedot

Alkuperäisnimi: Korparna

Ohjaaja: Jens Assur

Käsikirjoittaja: Jens Assur

Rooleissa: Reine Brynolfsson, Maria Heiskanen, Jacob Nordström

Tuottajat: Jan Marnell, Tom Persson, Jens Assur

Tuotantoyhtiöt: Film & Art Affairs, Right2Screen

Kesto: 107 minuuttia

Kotimainen levittäjä: TriArt

Kansainvälinen myynti: Celluloid Dreams