Kupla – Suomi
Kuusitoistavuotias Eveliina on vilkas nuori, jolla on läheisiä ystävyyssuhteita ja rakastavat vanhemmat. Eveliinan maailma kuitenkin romahtaa, kun hän saa selville äitinsä olevan suhteessa toisen naisen kanssa. Tyttö pyrkii päättämään suhteen hinnalla millä hyvänsä saadakseen vanhempansa takaisin yhteen. Hän tiedostaa olevansa vanhempia yhdessä pitävä voima ja laatii suunnitelman, jolla on sekä dramaattisia että koomisia seurauksia.
Perustelu
Kupla on poikkeuksellisen varmaotteinen ja älykkäästi humoristinen elokuva perhesalaisuuksista ja aikuiseksi kasvamisesta. Siinä talven synkkyys kääntyy lämmöksi ja lapsista tulee vanhempiensa opettajia. Ohjaaja Aleksi Salmenperän ja Reeta Ruotsalaisen käsikirjoituksessa ovat läsnä kahden sukupolven näkökulmat, ja elokuvan katse suomalaiseen pikkukaupunkiin – ja tämän hetken suomalaiseen arkeen – on tuore, moderni ja terävä.
Käsikirjoittaja Reeta Ruotsalainen
Reeta Ruotsalainen (s. 1984) valmistui Helsingin Aalto-yliopistosta vuonna 2017. Hänen lopputyönsä oli lyhytelokuva Nyt kun olet minun, joka oli ehdolla parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta Terror in the Bay Film Festivalilla. Ruotsalainen oli jakso-ohjaajana Elisa Viihteen Ivalo-rikossarjan kakkoskaudella ja mukana käsikirjoittamassa Netflixin ja Ylen tuottamaa Dance Brothers -sarjaa. Kupla on Reeta Ruotsalaisen ensimmäinen pitkä fiktio. Ruotsalainen kirjoittaa parhaillaan uutta elokuvaa nimeltä Defiance.
Ohjaaja-käsikirjoittaja: Aleksi Salmenperä
Aleksi Salmenperä (s. 1973) on Suomen nimekkäimpiä ohjaajia ja käsikirjoittajia. Hän on ohjannut 1990-luvun loppupuolelta lähtien yli 20 lyhytelokuvaa, pitkää elokuvaa ja sarjaa, joista monet ovat saaneet ensi-iltansa keskeisillä kansainvälisillä festivaaleilla, kuten San Sebastianissa (Miehen työ, 2007), Berlinalessa (Paha perhe, 2009), Hot Docsissa (Alaska Highway, 2013) ja Göteborgissa (Jättiläinen, 2016). Hän sai parhaan ohjauksen Jussi-palkinnot elokuvista Häiriötekijä (2016) ja Tyhjiö (2019), joka palkittiin myös parhaana elokuvana. Kupla oli ehdolla kuuden Jussin saajaksi vuonna 2023 ja sai parhaan näyttelijätulokkaan palkinnon (Stella Leppikorpi).
Tuottaja Minna Haapkylä
Minna Haapkylä (s. 1973) on tunnustettu teatteri-, elokuva- ja televisionäyttelijä sekä tuottaja, joka työskentelee Rabbit Films -yhtiön Scripted Content -osaston vetäjänä. Haapkylä on suorittanut opintoja Teatterikorkeakoulussa ja Conservatoire National Supérieur d’Art Dramatique de Paris’ssa. Hän on esiintynyt yli 60 näytelmässä ja elokuvassa, tv-sarjassa ja saanut useita Jussi-palkintoja, kuten parhaan naispääosan palkinnon Jörn Donnerin elokuvasta Kuulustelu (2009).
Hänen tuotantokrediiteistään voidaan mainita MTV:n ja C Moren sarja Made in Finland, Elisa Viihteen Munkkivuori, joka sai parhaan draamasarjan palkinnon ja kolme muuta Kultainen Venla -palkintoa, vuoden 2023 Yleisö-Jussi-palkinnon saanut elokuva MC Helper beKINGs sekä Kupla, josta Stella Leppikorpi voitti parhaan näyttelijätulokkaan palkinnon. Haapkylän tulevista projekteista voidaan mainita Tiina Lymin sarja Queen of Fucking Everything.
Tietoa elokuvasta
Alkuperäisnimi: Kupla
Kansainvälinen nimi: Bubble
Ruotsinkielinen nimi: Bubblan
Ohjaaja: Aleksi Salmenperä
Käsikirjoittajat: Reeta Ruotsalainen, Aleksi Salmenperä
Tuottaja: Minna Haapkylä
Tuotantoyhtiö: Rabbit Films
Pituus: 103 min
Suomalainen levittäjä Aurora Studios
Kansainvälinen levittäjä: The Yellow Affair