LINensemble

Tanskalainen klarinettitrio LINensemble perustettiin vuonna 1990. Siinä on mukana kolme varsin kokenutta muusikkoa: Jens Schou, Erik Kaltoft ja Jens Ehde. Heillä jokaisella on ollut jo ennen LINensembleä oma merkittävä uransa, joka jatkuu yhä trion rinnalla.

Nimi LIN on peräisin Per Nørgårdin teoksesta, johon se puolestaan on otettu ikivanhan kiinalaisen ennustuskirjan I Chingin heksagrammeista.

Kuten useimmat muutkin palkintoehdokkaat, LINensemble keskittyy ensisijaisesti nykymusiikkiin. Ja monien muiden ehdokkaiden tavoin LINensemblekaan ei tyydy järjestämään vain perinteisiä konsertteja.

Yhtye on äärimmäisen tietoinen konserttiensa rakenteesta: muusikot pyrkivät jatkuvasti luomaan yhtenäisen ja itsenäisen taiteellisen kokonaisuuden, joka olisi enemmän kuin yksittäisten osiensa summa.

Ei ole yllättävää, että LINensemble pyrkii aktiivisesti laajentamaan konsertin käsitettä sisällyttämällä esityksiinsä vaihtoehtoisia elementtejä, tekemällä yhteistyötä muiden taiteilijoiden kanssa ja soveltamalla muita taiteenlajeja.

LINensemble onkin järjestänyt useita konsertteja yhdessä Tanskan eturivin runoilijoiden – kuten Pia Tafdrupin, Suzanne Brøggerin ja Inger Christensenin – kanssa.

Yhtye on ollut mukana useissa musiikkiteatteriproduktioissa, muun muassa Chinese Compass -esityksessä HOTEL PRO FORMAn kanssa ja Verdin Macbethin kokeilevassa versiossa.

Vahva kiinnostus uuden musiikin levittämiseen on näkynyt lisäksi siinä, että ryhmä on järjestänyt useita koulukonsertteja.

Ryhmän yhteistyö pohjoismaisten säveltäjien kanssa on ollut tiivistä. Esimerkiksi Mikael Edlundin, Atli Heimir Sveinssonin ja Olav Anton Thommesenin kanssa toimiminen on tuottanut yli 40 kantaesitystä.

Vilkkaan kotimaisen konserttitoimintansa lisäksi LINensemble on osallistunut kansainvälisille festivaaleille Saksassa, Englannissa, Albaniassa, Japanissa, Norjassa, Ruotsissa, Vietnamissa ja Hongkongissa.