Linn Ullmann: De urolige

Linn Ullmannin De urolige (Rauhattomat) on romaani äidistä, isästä ja lapsesta. ”Näkeminen, muistaminen, ymmärtäminen. Kaikki riippuu omasta asemasta”, romaanissa todetaan. Ullmannin kertojana toimivalla aikuisella lapsella on vankka asema henkisesti, joten vanhempien kuvaukselle on ominaista harvinaisen hyvä tasapaino eläytymisen ja asiallisen havainnoinnin välillä.

De urolige on lähtökohdiltaan perinteinen ja monikerroksinen muistelmaromaani. De urolige on lähtökohdiltaan perinteinen ja monikerroksinen muistelmaromaani. Kehyskertomus on selkeä: tytär panttaa äänityksiä, jotka hän teki isänsä elämän ehtoopuolella suunnitellessaan yhteistä muistelmakirjaa. Kertojan torjuva suhtautuminen hankkeeseen ja ahdistus materiaaliin kajoamisesta nousevat keskiöön Ullmannin romaanissa, jossa tallenteet sisältyvät syvälliseen ja rakenteellisesti kunnianhimoiseen kertomukseen isän ja tyttären yhteisestä menneisyydestä. Epävarmuus tallenteiden käyttökohteesta rinnastuu kertojan toistuviin pohdintoihin omien kasvojen vieraudesta: ”Hän ei ole itsensä näköinen yhdessäkään kuvassa, ja kaikki kuvat ovat keskenään erilaisia.” Molemmissa tapauksissa ollaan elämän peruskysymyksen äärellä: kuka oikein olen itselleni?

Ullmann ei millään tavoin peittele sitä, että hän kertoo omista vanhemmistaan, Ingmar Bergmanista ja Liv Ullmannista. Heti kättelyssä on kuitenkin selvää, että kirjailijalla on epätavallinen kyky loihtia muistikuvista fiktiota tavalla, joka tekee niistä yleisinhimillisiä.

Romaanin äitiä ja isää kuvataan erittäin rakastavasti, mutta samalla tarkastellaan heidän erilaisten ominaisuuksiensa ja elämäntapojensa kielteisiä ja myönteisiä vaikutusta muihin ihmisiin: ”Äidille oli tärkeää se, miltä asiat näyttivät ulospäin. Miltä hän itse näytti. Miltä kaikki hänen ympärillään näytti. Hän eli näyttäytymällä.”

Tarina etenee monilla aikatasoilla, ja se on osoitus kertojan kyvystä siirtyillä ja saada lukija siirtymään vaivatta ajassa ja tilassa sekä näkökulmasta toiseen. Alkuperäiseen muisteluhankkeeseen ja äänitallenteisiin liittyvä vitkuttelu heijastuu rohkealla ja kypsällä tavalla koko romaanin rakenteeseen siten, että lukija kokee olevansa mukana romaanin synnyssä. Kerrontaa hallitsee kautta linjan eläytymiskyky, joka on paitsi hienovireinen myös hillitty suhteessa toisiin ihmisiin liittyviin oletuksiin: ”Totuus on, että muiden ihmisten elämästä ja varsinkaan omien vanhempien elämästä ei voi tietää kovin paljoa. Ei ainakaan, jos vanhemmat ovat tehneet kaikkensa muuntaakseen elämänsä tarinoiksi, joita he kertovat autuaan piittaamattomina siitä, mikä on totta ja mikä ei.” Tietoisuus elämäkerronnan rajoitteista ja sen mahdollisesta muutosvoimasta on luonut romaanin, jossa ei niinkään ole kyse elämästä kertomisessa ja sen ymmärtämisessä, vaan käytännön elämäntapahtumien tarkastelusta.

Kertojan mukaan kyse on kolmenlaisesta rakkaudesta: äidin ja isän rakkaudesta, lapsen ja vanhempien rakkaudesta sekä rakkaudesta tapahtumapaikkaan. Lukija saattaa myös pohtia, että rakkauksia on itse asiassa neljä, sillä kertojan oman avioliiton kuvaus täydentää ja terävöittää merkittävästi muiden suhteiden kuvausta. De urolige on romaani, jonka jännite ei kumpua mahdollisesta lopputuloksesta, vaan siitä, miten kertoja ymmärtää omaa historiaansa ja omia ihmissuhteitaan ja miten niistä kerrotaan edelleen ja uudelleen.