Mannen som elsket Yngve

Mannen som elsket Yngve, Norja.


Synopsis – Mannen som elsket Yngve

Eletään marraskuuta 1989. Berliinin muuri murtuu. Stavangerilaisella Jarle Kleppillä ei ole aavistustakaan siitä, että kaikki on muuttumassa. Hän on jo saanut kaiken – maailman parhaimman tyttöystävän ja cooleimman frendin. Pian he perustavat yhdessä Stavangerin kovimman punkyhtyeen "Mathias Rust Bandin". Mutta sitten luokalle tulee uusi poika, Yngve. Kyseessä on kupliva ja dramaattinen kasvukomedia, jota tahdittavat aikakauden johtavat rockyhtyeet, kuten Stone Roses, The Cure, REM, Japan, The Jesus and Mary Chain sekä Joy Division. Elokuva perustuu Tore Renbergin menestysromaaniin Mannen som elsket Yngve.

Elokuvan esittely

Mannen som elsket Yngve on ollut Norjan kolmanneksi suosituin elokuva vuonna 2008 (171 000 katsojaa heinäkuuhun 2008 mennessä). Se perustuu Tore Renbergin samannimiseen romaaniin, jota on myyty Norjassa yli 100 000 kappaletta. Tuottaja Yngve Sæther, joka on Renbergin ystävä, tiedosti välittömästi romaanin soveltuvuuden elokuvaksi ja taivutteli kirjailijan tekemään käsikirjoituksen.

Sætheriä houkutteli projektissa mahdollisuus tehdä kasvukertomus, joka olisi "käsin kosketeltavan aito ja tuntuisi kypsältä mutta silti nuorekkaan energiseltä, kuten Truffaut’n 400 kepposta tai Coppolan Taistelukala". Renbergiltä meni vielä kolme–neljä vuotta elokuvakäsikirjoituksen tekoon.

Mannen som elsket Yngve sijoittuu marraskuuhun 1989, jolloin Berliinin muuri murtuu. Stavangerilaisella Jarle Kleppillä (17) ei ole aavistustakaan siitä, että kaikki on muuttumassa. Hän on jo saanut kaiken – maailman parhaimman tyttöystävän ja cooleimman frendin. Pian he perustavat yhdessä Stavangerin kovimman punkyhtyeen "Mathias Rust Bandin". Mutta sitten luokalle tulee uusi poika, Yngve, joka on täysin erilainen kuin muut ja saa Jarlen hämilleen. Hitaasti mutta varmasti Jarle tuottaa pettymyksen kaikille läheisilleen ja saa kokea, mitä omilla jaloilla seisominen tarkoittaa.

Esikoisohjaaja Kristiansen on suuri musiikin ystävä, ja Renbergin tapaan hän on kotoisin Stavangerista. Kristiansen otettiin mukaan hankkeeseen, vaikka hän ei ollut vielä saanut päätökseen opintojaan Norjan kansallisessa elokuvakoulussa Lillehammerissa. Kristiansenin lyhytelokuvien energisyys riitti kuitenkin vakuuttamaan Sætherin ja Renbergin. Sopivien 18–19-vuotiaiden näyttelijöiden, ja varsinkin tuoreiden kasvojen, löytyminen oli myös suuri haaste, ja roolitus kesti Stavangerin alueella useita kuukausia. "Lopulta oikeat näyttelijät löytyivät", Sæther toteaa. "Heidän ansiostaan elokuva toimii."

Tämän kirjoituksen määräaikaan mennessä elokuvan kolme päähenkilöä oli valittu Norjan Amanda-elokuvapalkintojen ehdokkaiksi. Rolf Kristian Larson (Jarle) tavoittelee parhaan miespääosan palkintoa, Ida Elise Broch (Katrine) parhaan naissivuosan palkintoa ja Arthur Berning (Helge) parhaan miessivuosan palkintoa. Elokuva oli mukana Ranskan Rouenissa pidettyjen vuoden 2008 pohjoismaisten elokuvajuhlien kilpailusarjassa, ja se esitettiin heinäkuussa myös Karlovy Varyn elokuvajuhlien Forum of Independents -sarjassa.

Stian Kristiansen – ohjaaja

Vuonna 1972 syntynyt Kristiansen valmistui Lillehammerissa toimivasta Norjan kansallisesta elokuvakoulusta vuonna 2006. Kristiansen on saanut myös näyttelijän koulutuksen Rogalandin teatterissa, ja hän on esiintynyt muutamissa elokuvissa, joista mainittakoon Arild Ommundsenin Mongoland (2001). Kristiansen on ohjannut lyhytelokuvat Adam og Eva 99, Blindsyn, Kyss meg for faen i helvete, Taperaksje ja Bakkeflyvere. Mannen som elsket Yngve on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.

Kristiansen valmistelee parhaillaan toista nuorisoelokuvaansa, jonka Sæther tuottaa. Se pohjautuu ohjaajan lyhytelokuvaan Kyss meg for faen i helvete.

Tore Renberg – käsikirjoittaja

Vuonna 1972 syntynyt Renberg teki läpimurtonsa kirjailijana vuonna 1995 lyhytproosateoksellaan Sovende floke, josta hänet palkittiin esikoiskirjailijoiden Tarjej Vesaas -palkinnolla. Sittemmin hän on kirjoittanut romaanit Matriarkat (1996), Renselse (1998), En god tid (2000), Mannen som elsket Yngve (2003), Kompani Orheim (2005) ja Farmor har kabel tv / Videogutten (2006). Ensimmäisen pitkän elokuvan käsikirjoituksensa hän teki Motlys-yhtiön vuonna 2004 tuottamaan Alt for Egiliin. Kolmas Jarle Klepp -romaani Charlotte Isabel Hansen julkaistaan syyskuussa 2008.

Yngve Sæther – tuottaja

Vuonna 1964 syntynyt Sæther vietti suuren osan nuoruudestaan elokuvakerhoissa ja -teattereissa. Hän on ohjannut ja tuottanut useita lyhytelokuvia ja musiikkivideoita. Motlys-yhtiöön hän tuli vuonna 2001 tuottajaksi ja kehittämispäälliköksi. Hän osatuotti elokuvat Folk flest bor i Kina (2002) ja Alt for Egil (2004) sekä toimi Hans Petter Molandin Lehtori Pedersenin (2006) kehittämispäällikkönä. Mannen som elsket Yngve on hänen ensimmäinen itse tuottamansa pitkä elokuva. Seuraavana hänen tuotantolistallaan on Tore Renbergin toisen Jarle Klepp -kirjan Kompani Orheimin elokuvasovitus. Sæther aikoo myös lyöttäytyä uudelleen yhteen Kristiansenin kanssa tuottaakseen ohjaajan käsikirjoittaman nuorisoelokuvan, joka perustuu tämän lyhytelokuvaan Kyss meg for faen i helvete. Elokuvan tuotanto alkaa vuonna 2009.

Ohjaaja:

Stian Kristiansen

Käsikirjoittaja:

Tore Renberg, oman romaaninsa pohjalta

Tuottaja:

Yngve Sæther (Motlys AS)

Norjan levittäjä:

Sandrew Metronome

Kansainvälinen myynti:

NonStop Sales Lehdistöaineistoa