Palkinnonsaaja 2006

Bogi Hansen
Photographer
Magnus Fröderberg/norden.org
Färsaarelainen professori, kirjailija ja keskustelija Bogi Hansen sai Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2006 luonto- ja ympäristöpalkinnon, joka on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (n. 47 000 euroa). Palkinnon teemana oli ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen, ja Bogi Hansen on selvittänyt tutkimuksissaan Golfvirran ja muiden merivirtojen vaikutusta ilmastoon. Palkinto luovutettiin Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Kööpenhaminassa keskiviikkona 1. marraskuuta 2006.

Palkintolautakunnan perustelu:

Bogi Hansen palkitaan laajoista tutkimuksistaan, jotka käsittelevät ilmastoa ja Pohjoismaiden merialueita. Palkintolautakunta korostaa erityisesti Hansenin pitkäaikaista tutkimustyötä, joka keskittyy merivirtoihin ja mm. Golfvirran suunnan mahdolliseen muuttumiseen.

Bogi Hansen on myös välittänyt ilmastonmuutosta koskevaa tietoa helppotajuisesti ja innostavasti ja tuonut siten näitä asioita suuren yleisön, kuten tutkijoiden ja poliitikkojen, tietoisuuteen.

Palkintolautakunta katsoo, että Bogi Hansen on pohjoismaisen tiedeyhteisön edustajana tehnyt kansainvälisesti merkittävää työtä mm. osoittamalla jo varhain, millaisia vaikutuksia ilmastonmuutoksella on arktiseen ympäristöön.

Hänen tutkimuksensa ovat osoittaneet myös, että ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut Färsaarten ekosysteemeihin ja siten myös Färsaarten talouteen. Hansen on osallistunut lukuisiin pohjoismaisiin ja kansainvälisiin tutkimusohjelmiin, ja hän johtaa tällä hetkellä Länsi-Pohjolan meri-ilmaston tutkimukseen keskittyvää projektia, joka on edistänyt ilmaston- ja kalantutkimusta.

Hansenilla on laaja tieteellinen tuotanto, ja hänen tutkimustuloksiaan on julkaistu useaan kertaan Nature- ja Science-lehdissä.

Hansen on ollut mukana kirjoittamassa useita aihetta käsitteleviä tieteellisiä ja populaaritieteellisiä kirjoja, ja hän sai vuonna 2001 Färsaarten kirjallisuuspalkinnon meriteoksestaan "Havið".