Palkinnonsaaja 2008
Vastaanottaessaan elokuvapalkinnon Kööpenhaminassa 15. lokakuuta Roy Andersson kiitti lämpimästi saamastaan tunnustuksesta ja antoi itse suuren tunnustuksen Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston työstä.
"Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto on yksi maailman parhaista, koska se korostaa elokuvan olevan paitsi viihdettä myös kulttuurin tärkeä osa", hän sanoi. "Omat elokuvani ovat tavallaan hyvin universaaleja, mutta samalla niistä välittyy pohjoismainen tunnelma, joka osaltaan luo elokuvien omalaatuista ilmaisua."
Yksimielinen palkintolautakunta perustelee tämän vuoden palkinnonsaajan valintaa seuraavasti:
"Roy Andersson pohtii loistavassa elokuvassaan Sinä elävä ihmisen elämää, kuolemaa ja haurasta kaipuuta. Tämän arkielämän sinfonian ainutlaatuinen visuaalinen tyyli ja kerrontarytmi haastavat vanhat elokuvakäsityksemme ja opettavat samalla aistejamme laulamaan uutta laulua. Sinä elävä ei kerro perinteistä lineaarista tarinaa, vaan se koostuu perusteellisesti rakennetuista kohtauksista, jotka kuvaavat surullista ja samalla surrealistisen hauskaa maailmaa. Nämä humoristiset ja traagiset taulut näyttävät ihmisen parhaat ja pahimmat puolet, ne naurattavat ja pistävät ajattelemaan. Sinä elävä muistuttaa niistä mahdollisuuksista, joita elokuvailmaisu tarjoaa erittäin omaperäisten visioiden toteuttamiseen."
Tragikomedia Sinä elävä sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard esityssarjassa vuonna 2007. Elokuva valittiin samana vuonna Ruotsin Oscar-ehdokkaaksi, ja vuonna 2008 se palkittiin kolmella Guldbagge-palkinnolla (paras elokuva, paras ohjaus ja paras käsikirjoitus). Elokuva on palkittu myös Chicagon kansainvälisten elokuvajuhlien hopeisella palkinnolla, ja se on ollut ehdolla Euroopan elokuvapalkinnon saajaksi.
Ohjaaja Roy Andersson pitää Pohjoismaidn neuvoston elokuvapalkintoa suuressa arvossa: "Tämän kunniakkaan palkinnon saaminen merkitsee minulle erittäin paljon. Pohjoismaiden neuvostolle on minusta syytä antaa tunnustusta siitä, että se pyrkii nostamaan elokuvaa osaksi korkeakulttuuria - samoin kuin se kohentaa pohjoismaisen musiikin ja kirjallisuuden asemaa näiden alojen suurilla palkinnoilla. Maineen ja kunnian lisäksi palkinnolla on minulle hyvin konkreettinen ja käytännöllinen merkitys, sillä palkintosumma antaa ainutlaatuisen hyvät mahdollisuudet vauhdittaa seuraavan elokuvani tutkimus- ja käsikirjoitustyötä. Palkinnon ansiosta pystyn nyt käyttämään uusia tekniikoita", Andersson toteaa.
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto myönnetään palkittavan elokuvan ohjaajalle, käsikirjoittajalle ja tuottajalle. Palkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (n. 47 000 euroa), ja se luovutetaan käsikirjoittaja-ohjaaja Roy Anderssonille ja tuottaja Pernilla Sandströmille Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Helsingissä 28. lokakuuta.
Pohjoismaiden neuvosto jakaa elokuvapalkinnon nyt viidettä kertaa. Palkittavan elokuvan tulee erottua kansallisilla erityispiirteillään ja taiteellisella omaleimaisuudellaan. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 elokuvalle Mies vailla menneisyyttä (ohj. Aki Kaurismäki), vuonna 2005 sen sai tanskalaiselokuva Drabet (ohj. Per Fly), vuonna 2006 ruotsalainen Zozo (ohj. Josef Fares) ja vuonna 2007 tanskalainen Kunsten At Græde I Kor (ohj. Peter Schønau Fog).
Elokuvapalkinto on vain yksi Pohjoismaiden neuvoston palkinnoista vuotuisista palkinnoista. Niihin kuuluvat myös kirjallisuuspalkinto, musiikkipalkinto sekä luonto- ja ympäristöpalkinto. Palkintojen tavoitteena on lisätä kiinnostusta Pohjoismaiden kirjallisuuteen, kieliin, musiikkiin, elokuviin sekä luonto- ja ympäristötyöhön.