Queen of Hearts – Tanska

Billede fra "Dronningen" (Danmark) - Trine Dyrholm og Gustav Lindh
Photographer
Nordisk Film Production / Rolf Konow
Tanskalainen elokuva ”Queen of Hearts” on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 elokuvapalkinnon saajaksi.

Anne on terävä ja työlleen omistautunut asianajaja, joka on erikoistunut lapsiin ja nuoriin aikuisiin. Hän tuntuu elävän täydellistä elämää lääkärimiehensä Peterin ja heidän kaksostyttöjensä kanssa. Kun perheeseen muuttaa teini-ikäinen poikapuoli Gustav, Annen kasvava halu ajaa hänet vaaralliseen kierteeseen. Sen paljastuminen johtaa tapahtumasarjaan, joka uhkaa tuhota hänen maailmansa. Queen of Hearts tarkastelee perhesalaisuuden syntyä vaihe vaiheelta. Ylimielisyyden, himon ja valheiden seuraukset kietoutuvat siinä yhteen luoden mahdottomalta tuntuvan umpikujan.

Palkintolautakunnan perustelu

On todella haastavaa kertoa tarina, jossa hahmojen motiivit jäävät yleisön pääteltäviksi. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun on kyse moraalisesti niinkin kyseenalaisesta asiasta kuin päähenkilön ja tämän poikapuolen välisestä sukupuolisuhteesta. Queen of Hearts rikkoo kuitenkin totuttuja elokuvakäsityksiämme monin tavoin, joten avoimuus tuntuu siinä juuri oikealta ratkaisulta. Ohjaaja May el-Toukhy tasapainoilee horjumatta, ja Trine Dyrholm tekee päähenkilöstään arvoituksellisen mutta kokonaisen ihmisen. Queen of Hearts on riemukkaan sokeeraavaa katsottavaa ja koettavaa.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja May el-Toukhy

Kööpenhaminassa syntyneellä May el-Toukhylla (1977) on tanskalainen äiti ja egyptiläinen isä. Hän valmistui Tanskan näyttämötaidekoulusta vuonna 2002 ja sen jälkeen Tanskan elokuvakoulun ohjaajalinjalta vuonna 2009.

May el-Toukhyn ensimmäinen pitkä elokuva ja kansallinen läpimurto oli Long Story Short (2015), joka sai tanskalaisen Bodil-palkinnon parhaasta naispääosasta (Mille Lehfeldt) ja käsikirjoituksesta (el-Toukhy, Maren Louise Käehne). Lisäksi se sai kansallisen Robert-palkinnon parhaasta naissivuosasta (Trine Dyrholm).

El-Toukhyn toinen pitkä elokuva Queen of Hearts syntyi sekin yhteistyönä käsikirjoittaja Maren Louise Käehnen ja tuottaja Caroline Blancon kanssa, joihin hän tutustui aikanaan elokuvakoulussa. Elokuva sai maailmanensi-iltansa vuonna 2019 Sundancessa, missä se palkittiin yleisöpalkinnolla World Cinema Dramatic Competition -kilpasarjassa.

Lisäksi se sai parhaan pohjoismaisen elokuvan ja naispääosan palkinnon sekä yleisöpalkinnon Göteborgin elokuvajuhlilla ja parhaan ohjauksen palkinnon Transilvaniassa.

Pitkien elokuvien lisäksi el-Toukhy on ohjannut radiokuunnelmia, näytelmiä ja jaksoja tanskalaisiin tv-sarjoihin Perilliset ja Huuto syvyydestä.

Käsikirjoittaja Maren Louise Käehne

Maren Louise Käehne (1976) valmistui käsikirjoittajaksi Tanskan elokuvakoulusta vuonna 2009. Sen jälkeen hän jatkoi käsikirjoitusopintoja Columbian yliopistossa New Yorkissa.

Hänen käsikirjoituksistaan voidaan mainita May el-Toukhyn elokuvat Long Story Short ja Queen of Hearts ja Ali Abbasin esikoinen Shelley. Lisäksi hän on kirjoittanut jaksoja ylistettyihin Vallan linnake- ja Silta-sarjoihin.

Tuottaja Caroline Blanco

Caroline Blanco (1980) valmistui käsikirjoittajaksi Tanskan elokuvakoulusta vuonna 2009. Hän on tuottanut May el-Toukhyn palkitut elokuvat Long Story Short ja Queen of Hearts sekä kaksi nuortenelokuvaa: Martin Barnewitzin Dannyn tuomiopäivän ja Morten BH:n Antin.

Tuottaja René Ezra

René Ezra (1971) työskentelee Nordisk Film Production -yhtiössä Tanskassa. Hän valmistui Tanskan elokuvakoulusta vuonna 2003, ja hänen monista tuotannoistaan voidaan mainita Oscar-ehdokkaana ollut lyhytelokuva Helmer & søn (2006), Michael Noerin palkitut elokuvat R (yhteisohjaus Tobias Lindholmin kanssa), Nordvest, Key House Mirror ja Before the Frost sekä Tobias Lindholmin Merirosvojen panttivangit ja Oscar-ehdokkaana ollut draama Sota. Ezra on ollut mukana menestyksekkään The Reunion -elokuvasarjan (1–3) sekä lastenelokuvan The Olsen Gang in Deep Trouble tuotannossa.


Queen of Hearts on hänen ensimmäinen yhteistyöhankkeensa May el-Toukhyn kanssa.

René Ezra valittiin Cannesin elokuvajuhlien Producer on the Move -tapahtumaan vuonna 2006.

Tuotantotiedot

Alkuperäisnimi: Dronningen

Ohjaaja: May el-Toukhy

Käsikirjoittajat: Maren Louise Käehne, May el-Toukhy

Tuottajat: Caroline Blanco, René Ezra

Rooleissa: Trine Dyrholm, Magnus Krepper, Gustav Lindh

Tuotantoyhtiö: Nordisk Film Production

Kesto: 127 min

Kotimainen levittäjä: Nordisk Film Distribution

Kansainvälinen myynti: TrustNordisk