Turist – Ruotsi

Turist (Sverige)
Photographer
Fredrik Wenzel

Synopsis

Varakkaat turistit menettävät arvokkuutensa. Hätätilanne pakottaa lomailevan perheen kohtaamaan heille ennestään vieraita inhimillisiä mekanismeja. He joutuvat tunnistamaan itsessään viettejä ja vaistoja, joita he ovat oppineet halveksumaan ja pitämään muiden ihmisten ominaisuuksina.

Turist on arkikomiikkaan perustuva elokuva miehen roolista nykyperheessä.

Palkintolautakunnan perustelu

Ruben Östlundin veitsenterävä ihmissuhdekuvaus on välillä kylmän etäinen ja välillä tungettelevan totinen. Hänen avioliittokohtauksensa paljastavat moraalisia ja sukupuoleen liittyviä ongelmia, ja kokonaisuuden visuaalisuus ja hallittu muoto ovat ehtaa Östlundia.

Ohjaaja-käsikirjoittaja – Ruben Östlund

Ruben Östlund syntyi vuonna 1974 pienellä Styrsön saarella Ruotsin länsirannikolla. Laskettelua harrastava Östlund ohjasi ensin kolme lasketteluelokuvaa, joista näkyy hänen mieltymyksensä pitkiin sekvenssiotoksiin. Östlund opiskeli elokuvaa Göteborgin yliopistossa, missä hän tutustui tuottaja Erik Hemmendorffiin. Myöhemmin miehet perustivat yhdessä Plattform Produktion -yhtiön. Östlund tunnetaan omaleimaisesta tyylistään ja tarkasta sosiaalisesta silmästään.

Hänen lyhytelokuvansa Kohtaus nro 6882 elämästäni voitti parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan Prix UIP -palkinnon Edinburghissa vuonna 2005. Tapahtuma pankin edessä -lyhytelokuva taas voitti Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun vuonna 2010. Östlundin ensimmäinen pitkä fiktio Gitarrmongot palkittiin FIPRESCI-palkinnolla Moskovassa, ja se oli Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaana vuonna 2005. Hänen toinen pitkä elokuvansa Muiden mukana valittiin Cannesin Un Certain Regard -sarjaan vuonna 2008. Kolmas kokoillan elokuva Play sai ensi-iltansa Cannesin vuoden 2011 Directors’ Fortnight -sarjassa ja voitti Coup de coeur -palkinnon. Elokuva oli ehdolla myös Euroopan parlamentin LUX-palkinnon saajaksi, ja se palkittiin Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnolla vuonna 2012. 
Turist on Östlundin kolmas Cannesiin valittu elokuva. Se sai Un Certain Regard -sarjan juryn palkinnon ja loistoarvostelut kansainväliseltä lehdistöltä.

Tuottaja – Erik Hemmendorff

Erik Hemmendorff (s. 1973) opiskeli Göteborgin yliopiston valokuva- ja elokuvataiteen laitoksella, missä hän tapasi myös ohjaaja Ruben Östlundin. Miehet perustivat vuonna 2002 Plattform Produktionin -yhtiön auttaakseen nuoria pohjoismaisia ohjaajia tekemään erilaisia ja omaleimaisia elokuvia.

Hemmendorff on tuottanut Östlundin palkitut elokuvat Kohtaus nro 6882 elämästäniMuiden mukanaTapahtuma pankin edessäPlay ja Turist sekä lisäksi muille ohjaajille dokumentit En enastående studie i mänsklig förnedringHälsningar från skogen ja Pangpangbröder.

Hemmendorff on toiminut osatuottajana Ilja Hržanovskin elokuvassa Dau, brittiläisen Duane Hopkinsin elokuvassa Bypass sekä Pirjo Honkasalon Betoniyössä.

Hemmendorff sai parhaan ruotsalaistuottajan Lorens-palkinnon vuonna 2008 ja edusti Ruotsia Cannesin Producer on the Move -tapahtumassa vuonna 2009.

Tuottaja – Marie Kjellson

Marie Kjellson (1981) varttui Göteborgissa ja opiskeli myöhemmin taloustieteitä ja oikeustiedettä Göteborgin yliopistossa sekä elokuvaa Skurupin kansanopistossa.

Kjellson työskenteli leikkaajana esimerkiksi Johan Jonasonin elokuvassa Nyheter i skärgården ja Stefan Jarlin elokuvassa Flickan från Auschwitz. Vuonna 2004 Kjellson tuli mukaan Plattform Produktioniin ja toimi tuotantotehtävissä Ruben Östlundin elokuvissa, kuten tuotantopäällikkönä elokuvassa Muiden mukana, linjatuottajana Playssa sekä tuottajana elokuvissa Tapahtuma pankin edessä ja Turist.

Lisäksi hän toimi osatuottajana Pirjo Honkasalon Betoniyössä.

Joulukuussa 2013 Kjellson perusti oman tuotantoyhtiön, Kjellson & Wikin.

Tuottaja – Philippe Bober

Philippe Bober (s. 1963) johtaa vuonna 1987 perustettua Coproduction Office -yhtiötä, joka keskittyy uskaliaisiin ja haastaviin taide-elokuviin. Yhtiöön kuuluu kansainvälinen myyntiosasto sekä kolme tuotantoyhtiötä: Parisienne Pariisissa, Essential Berliinissä sekä Coproduction Office Kööpenhaminassa.

Bober on tehnyt pitkäaikaista ja tuotteliasta yhteistyötä nimekkäiden eurooppalaisohjaajien kanssa. Nimistä voidaan mainita Roy Andersson ja Ruben Östlund (Ruotsi), Michelangelo Frammartino (Italia) sekä Jessica Hausner ja Ulrich Seidl (Itävalta).

Tuotantotiedot

Alkuperäisnimi: Turist

Ohjaaja: Ruben Östlund 

Käsikirjoittaja: Ruben Östlund 

Tuottajat: Erik Hemmendorff, Marie Kjellson, Philippe Bober 

Rooleissa: Johannes Bah Kuhnke, Lisa Loven Kongsli, Kristoffer Hivju, Fanni Metelius

Tuotantoyhtiöt: Plattform Produktion AB (Ruotsi), Parisienne (Ranska), Coproduction Office ApS (Tanska)

Kesto: 118 min 

Kotimainen levittäjä: TriArt

Kansainvälinen myynti: Coproduction Office

Palkintolautakunnan jäsenet

Jannike Åhlund, Jon Asp, Kristina Börjeson