Whatclub
Perustelu
Whatclub-orkesteri luo omintakeista versiotaan gypsy swinginä tai jazz manouchena tunnetusta musiikkityylistä. Ohjelmisto koostuu genren standardeista, ikivihreistä ja omista kappaleista, joissa on esimerkiksi valssin, boleron, rumban ja bossa novan rytmejä. Orkesteri ammentaa vaikutteita myös klassisesta ja kansanmusiikista. Jäsenten monipuolinen tausta heijastuu musiikista ja tavasta, jolla se on kehittynyt.
Whatclub on rikastanut Ahvenanmaan musiikkielämää tahdittamalla niin kansantansseja kuin laadukkaita konserttielämyksiäkin, ja se on tehnyt yhteistyötä sellisti Svante Henrysonin ja jazzmuusikko Antti Sarpilan kaltaisten vierailijoiden kanssa.
Yhtyeen perusti talvella 2006 kitaristi Richard Palmer yhdessä kitaristi Jochum Juslinin ja kontrabasisti Kjell Dahlin kanssa. Vuonna 2011 kokoonpano laajeni, kun mukaan tuli viulisti Andreas Nyberg.
Whatclub on julkaissut neljä albumia, joista viimeisin Mariehamn Noir on vuodelta 2018.