Zozo

Bilde fra filmen Zozo
Photographer
Per-Anders Jörgensen Copyright: Memfis Film
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2006 elokuvapalkinnon sai ruotsalainen Zozo-elokuva. Palkinnon jakoivat keskenään käsikirjoittaja-ohjaaja Josef Fares ja tuottaja Anna Anthony.

Elokuvapalkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (n. 47 000 euroa), ja se luovutettiin Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon yhteydessä Kööpenhaminassa keskiviikkona 1. marraskuuta.

Palkinnonsaaja julkistettiin lehdistötilaisuudessa, joka pidettiin Ruotsin elokuvainstituutissa Tukholmassa keskiviikkona 11. lokakuuta. Zozo oli yksi kymmenestä pohjoismaisesta elokuvasta, jotka tavoittelivat palkintoa.

Palkintolautakunta perusteli valintaansa sillä, että

"Zozo on koskettava ja ajankohtainen elokuva lapsen selviytymisstrategioista sodan, surun ja vieraan kulttuurin keskellä. Elokuvassa käytetään laajaa ilmaisurekisteriä, ja sen vahva ja realistinen tarina yhdistyy kauniiseen kuvakieleen, fantasiaan sekä huumoriin. Zozo tarjoaa ymmärrettävän ja oivaltavan näkökulman ajankohtaisiin konflikteihin, ja se uudistaa osaltaan pohjoismaisen kasvutarinan pitkää perinnettä ammentamalla luovia vaikutteita eri elokuvakulttuureista".

Päähenkilö Zozo varttuu Beirutissa ja elää sisällissodasta huolimatta tavallista elämää, johon kuuluvat koulu ja kaverit. Eräänä päivänä tapahtuu pahin mahdollinen, ja Zozo joutuu eroon perheestään. Nyt hänen on selviydyttävä elämässä yksin. Zozon ainoana mahdollisuutena on pyrkiä Ruotsiin – täysin vieraaseen maahan.

Zozo on huomattavasti dramaattisempi ja tunnekylläisempi tarina kuin Josef Faresin edelliset elokuvat, menestyskomediat Jalla! Jalla! ja Kopps. Tällekin elokuvalle on silti ominaista Faresin inhimillinen huumori ja visuaalinen tyyli.

Ohjaaja-käsikirjoittaja: Josef Fares

Josef Fares syntyi Libanonissa vuonna 1977. Kymmenen vuotta myöhemmin hän saapui perheineen Ruotsiin ja Örebrohon. Siellä 15-vuotias Fares alkoi tehdä elokuvia ja lähettää niitä erilaisille harrastelijaelokuvafestivaaleille. Noin 50 lyhytelokuvan ja useiden palkintojen jälkeen hän aloitti vuonna 1998 opinnot Ruotsin dramatiikan instituutin ohjaajalinjalla.

Faresin ja elokuvayhtiö Memfisin yhteistyö alkoi Faresin esikoiselokuvasta Coola killar, jota seurasi arvostelu- ja yleisömenestys Jalla! edeltäjästään. Sen jälkeen Fares ohjasi Kopps-elokuvan, josta tuli yhtä suuri yleisömenestys kuin edeltäjästään. Molemmat elokuvat myytiin noin 20 muuhun maahan.

Tuottaja: Anna Anthony

Anna Anthony on syntynyt vuonna 1971. Kymmenen vuotta sitten hän aloitti työt Memfis Film -yhtiössä ja on sittemmin toiminut mm. tuotantoassistenttina Lars von Trierin elokuvassa Suurinta elämässä (Breaking the Waves) ja Lukas Moodyssonin elokuvien apulaistuottajana. Josef Faresin hän tapasi vuonna 1999.

"Lukas kehotti minua ottamaan Faresiin yhteyttä. Niinpä soitin hänelle, ja hän tuli esittelemään lyhytelokuviaan. Pidin niistä, sillä ne olivat vauhdikkaita, teknisesti taitavia ja tosi hauskoja", Anna Anthony kertoo.

Anthony ja Memfis Film päättivät sen vuoksi tukea Faresin esikoiselokuvaa Coola killar antamalla ohjaajalle laitteita ja pienen budjetin. Zozon lisäksi Anthony on tuottanut Faresin elokuvat Jalla! Jalla! ja Kopps.