Gyða Valtýsdóttir

Gyða Valtýsdóttir
Photographer
Lilja Birgisdottir
Gyða Valtýsdóttir (G Y D A) on yksi 13 ehdokkaasta, jotka tavoittelevat Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 musiikkipalkintoa.

Gyða Valtýsdóttir nousi pinnalle 2000-luvun alkupuolella kokeellisen elektronisen múm-yhtyeen riveissä. Vuonna 2017 Gyða julkaisi albumin Epicycle, jolla on esimerkiksi Schubertin, Schumannin ja Messiaenin teosten ohella kokeellisempien säveltäjien töitä. Esimerkkeinä voidaan mainita Harry Partch ja George Crumb. Gyða sukelsi vaistomaisesti suoraan musiikin ytimeen ja sai sen taipumaan omaan ainutlaatuiseen tulkintaansa. Vuonna 2018 hän julkaisi osuvasti nimetyn Evolutionin – ihastuttavan albumin, jolla hän jatkaa seikkailujaan klassisessa maailmassa ja nivoo samalla kokonaisuuteen kokeellisia ja moderneja piirteitä. Jouset kieppuvat, elektroniikka humisee hiljaa, ja ihmisäänet tulevat ja menevät aistikkaasti. Kyseessä on muheva mutta hienostunut albumi, joka on samaan aikaan sekä vahva että herkkä. Gyðan ura etenee parhaillaan aimo harppauksin, ja hänen ensimmäinen soundtrack-levynsä (elokuvaan ”Mihkel” / ”Undir halastjörnu”) julkaistiin viime vuonna. Myös Gyðan live-esiintymiset ovat saaneet ekstaattisen vastaanoton. Niissä hänen persoonallinen äänensä, instrumentaalinen kekseliäisyytensä ja aivan omanlaisensa viehätys korostavat hänen huomattavaa ammattitaitoaan.