Auður Ava Ólafsdóttir

Auður Ava Ólafsdóttir
Auður Ava Ólafsdóttir: Ör. Romaani, Benedikt bókaútgáfa, 2016

Jónas Ebeneser on melko lailla tavallisen miehen perikuva: valkoinen, heteroseksuaalinen, keski-ikäinen ja eronnut isä, joka on mukava ja kätevä käsistään. Näitä asioita pohjustetaan jo romaanin alussa, kun Jónas kertoo tatuointiliikkeessä kehonsa seitsemästä arvesta. Kotkansiivet eivät riitä niiden kaikkien peittämiseen, joten Jónas teettää lummetatuoinnin sydämen kohdalle, jossa olevia arpia ei paljaalla silmällä näe. Jónas Ebeneser on kadottanut elämänhalunsa ja joutunut itsemurha-ajatusten valtaan. Hän haluaa kuitenkin säästää tyttärensä ruumiin löytämiseltä, joten ainoana ratkaisuna on lähteä maailmalle. Kohteena on sodan runtelema maa, joka on hänen itsensä tapaan täynnä näkyviä ja näkymättömiä arpia. Mukaansa hän ottaa porakoneen siltä varalta, että hirttoköydelle pitäisi kiinnittää koukku. Mutta ilta on aina aamua viisaampi.

Ör (”Arpi”, suomentamaton) on ensinäkemältä varsin vähäeleinen mutta upeasti kirjoitettu romaani, joka käsittelee useimmille tuttuja painavia ja syväluotaavia kysymyksiä. Tyylillisesti kirja on leikkisän kevyt, ja sen henkilöhahmot ovat onnistuneesti ja inhimillisesti rakennettuja. Auður Ava Ólafsdóttir hallitsee materiaaliaan varmalla kädellä ja yhdistelee huumoria ja eksistentiaalista pohdintaa tavalla, jonka vuoksi romaania on ilo lukea. Hän kirjoittaa naisten asemasta, sodasta ja maanpaosta sekä yksinäisyydestä ja alistuneisuudesta, mutta ennen kaikkea ihmiselämästä: ihmisen surusta, jota ei voida mitata tai vähentää suhteessa muihin suruihin, vaan ainoastaan lievittää. Me olemme kaikki tällä pallolla pakolaisia ja täynnä arpia, mutta omaa surua voi kenties lievittää ojentamalla auttavan käden ja osoittamalla muita kohtaan kunnioitusta ja huolenpitoa. Suurin virhe on unohtaa keskinäinen välittäminen ja se, että ihmisluonto on samanlainen riippumatta siitä, missä päin maailmaa näimme päivänvalon ensimmäistä kertaa.

”Kirjoitan maailman pimeyttä vastaan. Luulen tekeväni niin kaikissa romaaneissani, mutta ehkä eniten tässä”, Auður Ava Ólafsdóttir sanoi islantilaisen DV-lehden haastattelussa, kun romaani ilmestyi vuoden 2016 lopussa. ”Olen ehkä eräänlainen tulitikkutyttö. Jokainen kirja on tulitikku, joka vastustaa maailman pimeyttä.” Maailman pimeys hellittääkin hieman silloin, kun lukee oikein hyvin kirjoitettua romaania.

Ör on Auður Ava Ólafsdóttirin viides romaani. Sen lisäksi hän on kirjoittanut muun muassa runokokoelman, näytelmiä ja lauluntekstejä islantilaiselle yhtyeelle. Hän on syntynyt Reykjavikissa vuonna 1958 ja opettanut taidehistoriaa Islannin yliopistossa ja Islannin teatterikoulussa. Hän on Islannin yliopiston taidemuseon johtaja ja on kuratoinut taidenäyttelyitä sekä kirjoittanut kuvataiteesta ja taidehistoriasta sanoma- ja aikakauslehtiin. Auður Ava Ólafsdóttir julkaisi esikoisteoksensa vuonna 1998, ja kuutta vuotta myöhemmin ilmestyi hänen toinen romaaninsa, joka sai Bókmenntaverðlaun Tómasar Guðmundssonar -kirjallisuuspalkinnon. Hänen kolmas romaaninsa Afleggjarinn on käännetty monelle kielelle. Se sai Naisten kirjallisuuspalkinnon Fjöruverðlauninin, DV:n kulttuuripalkinnon, ranskalaisen Prix du pagen ja kanadalaisen Prix des libraires du Québec -palkinnon. Romaani oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2009 kirjallisuuspalkinnon saajaksi nimellä Stiklingen. Pohjoismaiden neuvoston tämän vuoden kirjallisuuspalkintoa tavoitteleva Ör-romaani sai Islannin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017.