358. Simon Elo (Indlæg)

Information

Speech type
Indlæg
Speech number
358
Person
Speaker role
Udenfor partigruppe
Date

Arvoisa puheenjohtaja! Ensinnäkin haluan onnitella entistä nuorisopolitiikan kollegaani, edustaja Wille Rydmania siitä, että hän on puheenjohtajan tehtävässä. Tämä osoittaa myös tietysti Pohjoismaiden neuvostolta hienoa linjaa, että nuoret saavat vastuuta, vaikka he ovat jo menneet aikuistenkin joukkoon.

Arvoisa puheenjohtaja! Täytyy tästä itse asiasta sanoa, että kyllä ihmettelen tätä viimeistä käännettä tässä niin sanotussa kielikysymyksessä. Puheenjohtajisto on esittänyt uutta esitystä, jossa kielikysymysasian käsittely pääkohdiltaan siirrettäisiin ensi vuoden istuntoon.

Tälle uudelle esitykselle ei ole nähdäkseni esitetty mitään selkeää syytä. Herää kysymyskin: Halutaanko hyvää asiaa jarruttaa poliittisista syistä? Aiotaanko puheenjohtajistossa tehdä uusi kompromissin kompromissi? – Tällä perusteella ehdotankin, että pidämme voimassa alkuperäisen Suomen ja Islannin valtuuskuntien varauman tätä uutta esitystä vastaan ja pääsemme siten äänestämään jo tässä istunnossa siitä, tuleeko suomen ja islannin kielistä virallisia Pohjoismaiden neuvoston työkieliä.

Tämä varauma, arvoisa puheenjohtaja, menee seuraavasti, niin kuin tiedämme.

”Suomen ja Islannin valtuuskunnat esittävät varauman mietintöön ja kannattavat vaihtoehtoista ehdotusta:

Pohjoismaiden neuvosto päättää,

että Pohjoismaiden neuvoston työjärjestyksen 74 § muutetaan niin, että suomi ja islanti lisätään työjärjestykseen Pohjoismaiden neuvoston virallisiksi työkieliksi norjan, ruotsin ja tanskan rinnalle, jolloin pykälän sanamuoto on seuraava:”§ 74 KieletPohjoismaiden kieliä pidetään yhdenvertaisina neuvoston kokouksissa. Työkielet ovat norja, ruotsi ja tanska. Tarvittaessa järjestetään tulkkaus suomeksi ja suomesta sekä islanniksi ja islannista. Tärkeät asiakirjat on käännettävä Pohjoismaiden kielille.”

että kaikilla jäsenillä tulee olla mahdollisuus tehdä jäsenehdotuksia omalla kielellään.

että kaikki Pohjoismaiden neuvoston elinten kokouspöytäkirjat tulee kääntää suomeksi ja islanniksi.

että tulkkaus ja käännöskulut eivät saa nousta seuraavan viiden vuoden aikana muissa kuin kahdessa aiemmin mainitussa konkreettisessa tapauksessa.

että tilannetta arvioidaan neljän vuoden sisällä.

että neuvoston sihteeristölle annetaan tehtäväksi selvittää mahdollisuuksia yksinkertaistaa Pohjoismaiden neuvoston kokousaineistoa ja -rakennetta koskevia työskentelytapoja ja tehdä sitä koskevia ehdotuksia.”

Tämä on esitykseni, arvoisa puheenjohtaja.

Skandinavisk oversættelse

Ärade ordförande! För det första vill jag gratulera min ex-kollega i ungdomspolitiken, ledamot Wille Rydman, till ordförandeuppdraget. Det här är förstås ett bevis på Nordiska rådets utmärkta linje, att ungdomar får ta ansvar även om de redan tagit steget in bland de vuxna. Ärade ordförande! Jag måste säga att jag förundrar mig över den senaste vändningen i den så kallade språkfrågan. Presidiet har lagt fram ett nytt förslag där behandlingen av språkfrågan huvudsakligen skjuts upp till nästa års session. Såvitt jag vet har det inte framförts någon klar orsak till detta nya förslag. Det väcker frågor: Vill man bromsa upp ett bra förslag av politiska orsaker? Tänker presidiet skapa en ny kompromiss av en kompromiss? – Med anledning av ovanstående föreslår jag att vi håller fast vid den reservation som Finlands och Islands delegationer gjort mot detta nya förslag och redan vid denna session får rösta om finska och isländska ska bli officiella arbetsspråk för Nordiska rådet. Denna reservation, ärade ordförande, lyder som bekant så här: "Den finska delegationen och den isländska delegationen reserverar sig mot betänkandet och förklarar sitt stöd till ett alternativt förslag: Nordiska rådet beslutar, att § 74 i Nordiska rådets arbetsordning ändras så att finska och isländska läggs till i arbetsordningen som officiella arbetsspråk inom Nordiska rådet vid sidan av norska, svenska och danska, så att paragrafen har följande ordalydelse: ”§ 74 Språk Nordiska länders språk beaktas lika vid rådets möten. Arbetsspråk är danska, norska, svenska, finska och isländska. Tolkning till och från finska och isländska ska ske vid behov. Viktiga dokument bör översättas till de nordiska ländernas språk.” att alla medlemmar ska ha möjlighet att lämna in medlemsförslag på eget språk, att alla protokoll från möten i Nordiska rådets organ ska översättas till finska och isländska, att tolknings- och översättningskostnaderna inte ska öka de följande fem åren förutom de ovannämnda två konkreta tilltagen, att inom fyra år göra en evaluering av situationen att ge rådssekretariatet i uppgift att se på möjligheter för förenkling av arbetsgången i Nordiska rådet med hänsyn till mötesmaterial och mötesstruktur och återkomma med förslag härom." Detta är mitt förslag, ärade ordförande.