Lääkkeet ja lääkekorvaukset Ahvenanmaalla
Kela maksaa korvausta sairauden hoitoon määrättyjen lääkkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden kustannuksista Suomessa ja Ahvenanmaalla asuville henkilöille. Voit saada korvausta lääkekustannuksiisi myös, jos sinulla on EU-lainsäädäntöön tai kansainväliseen sopimukseen perustuva oikeus hoitoon Suomessa.
Suomen lääke- ja lääkekorvaussäännöt koskevat myös Ahvenanmaata. Info Pohjolan sivulta Lääkkeet ja lääkekorvaukset Suomessa saat lisätietoja muun muassa oikeudesta lääkekorvaukseen, lääkkeiden ostamisesta ulkomaisella reseptillä sekä lääkkeiden ottamisesta mukaan matkalle.
Vuosiomavastuu
Vuosiomavastuu tarkoittaa summaa, jonka enintään maksat terveyspalveluista yhden kalenterivuoden aikana. Kun vuosiomavastuu täyttyy, asiakas saa vuosiomavastuun piiriin kuuluvat palvelut loppuvuoden ajan maksutta. Kustannusten seuraaminen on asiakkaan omalla vastuulla, mutta Ahvenanmaan maakunnan terveydenhuoltoviranomainen ÅHS voi auttaa seurannassa.
Kaikki Ahvenanmaalla hoitoon oikeutetut potilaat kuuluvat 450 euron suuruisen vuosiomavastuun piiriin. Pienituloisten, lasten ja nuorten sekä toimeentulotuen saajien vuosiomavastuun raja on matalampi tai hoito voi olla maksutonta. Lue lisää vuosiomavastuusta ÅHS:n verkkosivuilta.
Lisätietoja
Info Pohjolan sivuilta löydät tietoa lääkkeistä ja lääkekorvauksista muissa Pohjoismaissa sekä tiedon siitä, miltä viranomaisilta voit kysyä lisätietoja.
Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.
HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.