Kulttuuri Pohjoismaissa

Kvinnelig underholder
Photographer
iStock
Kulttuuria kuluttavat kaikki, mutta kulutuksen kohdentumisessa ja määrissä on suuria eroja. Kulttuuritilastot valottavat muun muassa sitä, kuinka paljon kulttuurialalla käytetään rahaa, kuinka paljon alalla työskentelee ihmisiä ja kuinka paljon eri kulttuuripalveluita käytetään. 

Julkiset kulttuurimenot

Kulttuurialan toimintaan käytetään Pohjoismaissa suhteellisen paljon julkisia varoja. Varsinkin Islanti tukee kulttuuritoimintaa avokätisesti, ja valtion kulttuurimenojen osuus BKT:sta on suuri. Eri maiden kehityksessä on paljon ajallista vaihtelua, mutta julkisissa kulttuurimenoissa on yleisesti nähtävissä suhteellista kasvua.

Julkiset kulttuurimenot prosentteina BKT:stä

Työllisyys

Islanti on myös maa, jossa kulttuurin parissa työskentelee suhteessa eniten ihmisiä. Yleisesti kulttuurialalle on tunnusomaista naisten yliedustus kaikissa Pohjoismaissa.

Kulttuuritoimialojen työllisyys prosentteina kokonaistyöllisyydestä

Elokuvateatterit

Elokuvissa käyminen on yhä suosittu ajanviete. Pohjoismaiden ennätystä pitää hallussaan Islanti, jossa elokuvissakäyntejä kertyy asukasta kohden 3,4 vuodessa. Janan toisessa päässä ovat ruotsalaiset keskimäärin 1,5 käynnillä asukasta kohden.

Elokuvissakäynnit asukasta kohden, 2019

Lisäfaktoja kulttuurista

Pohjoismainen tilastotietokanta sisältää tietoa kirjastojen määrästä, julkaistuista kirjoista, elokuvateattereista, teattereista, kulttuuritoimialojen työllisyydestä ja julkisista kulttuurimenoista. 

Analyyseja ja selvityksiä löytyy myös Kulturanalys Nordenin sivustosta. Kulturanalys Norden on pohjoismainen osaamiskeskus, joka analysoi säännöllisesti kulttuuripoliittisia suuntauksia ja vaikutuksia Pohjolassa eli Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Ahvenanmaalla, Färsaarilla ja Grönlannissa. Analyysit käsittelevät erilaisia kulttuurisia näkökulmia ja niihin liittyviä tilastoja.

State of the Nordic Region -raportti tarjoaa Pohjoismaiden yhteiskuntaoloja kuvaavia analyyseja, lukuja ja tilastoja alueellisesta näkökulmasta. 

Lisätietoja pohjoismaisesta kulttuuriyhteistyöstä