Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2017 elokuvapalkinnon ehdokkaat

TANSKA
Forældre – ohjaaja-käsikirjoittaja Christian Tafdrup ja tuottaja Thomas Heinesen
Tanskalaisella elokuvalla ei ole tapana ammentaa juuristaan: pohjoismaisesta mytologiasta ja H. C. Andersenista. Yliluonnolliset tapahtumat ovatkin olleet harvassa. Christian Tafdrup korjaa tilanteen pitkällä esikoiselokuvallaan Forældre, jossa keski-ikäistyvät vanhemmat heräävät yhtenä aamuna ja ovat taas nuoria. Tämä on päätöntä, hassua ja kaukaa haettua, mutta kuten kaikki hyvät sadut, elokuva tavoittaa jotain olennaista sielunelämästämme. Bodil Jørgensen ja Søren Malling tekevät lisäksi unohtumattomat roolityöt nuorenevana parina.
SUOMI
Tyttö nimeltä Varpu – ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhunen ja tuottajat Kaarle Aho ja Kai Nordberg
Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa yksinhuoltajaäidin ja tyttären selviytymistarina kasvaa universaaliksi seikkailuksi elämän haasteissa. Elokuva on ensimmäinen pitkä fiktio ohjaaja Selma Vilhuselta, jonka lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? nousi Oscar-ehdokkaaksi asti vuonna 2014. Kuvausten aikaan vasta 12-vuotias Linnea Skog tekee pääosassa vivahteikkaan roolityön. Naisenergiaa hänen kanssaan äidin roolissa hehkuu Paula Vesala.
ISLANTI
Hjartasteinn on pieneen islantilaiseen kalastajakylään sijoittuva kasvutarina kahdesta teinistä, Þórista ja Kristjánista. Pojat viettävät aikaansa ulkona ja nauttivat Islannin valoisista kesäilloista kalastamalla, telttailemalla ja tapaamalla tyttöjä. Tarinan keskiössä on syvä ja lämmin ystävyys sekä poikien välillä mahdollisesti vallitseva seksuaalinen jännite.
Guðmundur Arnar Guðmundssonin ohjaustyyli on rento ja todenmukainen. Vaikka vuonomaisemat tarjoavat tarinalle upeat puitteet, ne eivät varasta huomiota kerronnalta, joka keskittyy vahvasti poikien kokemusmaailmaan. Baldur Einarssonin ja Blær Hinrikssonin erittäin vahvat roolisuoritukset ja Itä-Islannin vehreät näkymät korostavat entisestään elokuvan poikkeuksellisen hienovaraista voimaa.
NORJA
Fluefangeren – ohjaaja-käsikirjoittaja Izer Aliu ja tuottaja Khalid Maimouni
Fluefangeren on harvinaisen onnistunut pienen budjetin elokuva, joka hyödyntää rajalliset resurssinsa esikuvallisesti. Tarinan henkilöt – opettaja ja luokan pojat – kehittyvät vähäeleisesti ja orgaanisesti, jolloin katsoja kokee seuraavansa aitoja dialogeja ja yhteenottoja. Elokuvan lähtökohta on hyvin paikkasidonnainen: ollaan luokkahuoneessa Makedonian maaseudulla. Ohjaaja Izer Aliu kertoo kuitenkin tarinan, joka puhuttelee poliittisesti ja psykologisesti monella tasolla ja kuvaa herkin ottein diktatuurin nousua ja tuhoa.
RUOTSI
Sameblod – ohjaaja-käsikirjoittaja Amanda Kernell ja tuottaja Lars G. Lindström
Rohkea kertomus, joka herättää keskustelua Ruotsin historian torjutusta ja unohdetusta vaiheesta ja joka on samalla mitä ajankohtaisin pohtiessaan alkuperää sekä luokka- ja kulttuurihyppyjä.
Amanda Kernell osoittaa huomattavaa taitavuutta ja sormituntumaa henkilöohjaajana sekä pienten yksityiskohtien vangitsijana. Hän ja kuvaaja Sophia Olsson onnistuvat yhdessä kuvaamaan sekä vaikuttavia maisemia että päähenkilön sisimpiä tuntoja – pientä ihmistä suuressa maailmassa.
Pohjoismaiden neuvoston palkintojen saajat selviävät palkintojenjakotilaisuudessa, joka järjestetään Finlandia-talossa Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä 1. marraskuuta.