Susanne Andreasenista Grönlannin Pohjola-instituutin uusi johtaja

16.08.24 | Uutinen
Susanne Andreasen tillträder som direktör för NAPA den 1 september.

Susanne Andreasen tillträder som direktör för NAPA den 1 september.

Valokuvaaja
Jonas Nilsson / Norden.org

Susanne Andreasen aloittaa Grönlannin Pohjola-instituutin (NAPA) uutena johtajana 1. syyskuuta.

Grönlannin Pohjola-instituutin (NAPA) uudeksi johtajaksi on valittu Susanne Andreasen. Andreasenilla on laaja kokemus Grönlannin kulttuuri- ja teatterialalta.

Susanne Andreasen on toiminut muun muassa Grönlannin kansallisteatterin (Nunatta Isiginnaartitsisarfia) johtajana vuosina 2016–2023 ja vastannut teatterin lisäksi sen näyttelijäkoulusta. Lokakuusta 2023 lähtien hän on toiminut Suialaa-taidefestivaalin (entinen Nuukin pohjoismainen kulttuurifestivaali) johtajana. 

Hän on myös vetänyt hankkeita yksityisyrittäjänä sekä työskennellyt opettajana ja tapahtumakoordinaattorina Grönlannin kulttuurikeskus Katuaqissa. 

Andreasen on suorittanut dramaturgian kandidaatintutkinnon Aarhusin yliopistossa ja akateemisen johtamiskoulutuksen.

– Odotan innokkaasti, että pääsen kuuntelemaan taiteilijoita ja kulttuuritoimijoita sekä tukemaan ja kehittämään alaa yhdessä heidän kanssaan. Pidän tärkeänä paitsi NAPAa instituutiona myös visiota siitä, että arktiset näkökulmat saavat näkyvyyttä ja tulevat huomioiduksi Pohjolassa, Susanne Andreasen sanoo.

Susanne Andreasen aloittaa NAPAn uutena johtajana 1. syyskuuta. Hän seuraa tehtävässä Søren Würtziä.

NAPA on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen kulttuurilaitos, joka toimii Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa. NAPA kehittää, tukee ja edistää grönlantilaista ja pohjoismaista kulttuurielämää keskittyen erityisesti lapsiin ja nuoriin.