Börn

Fra den islandske film 'Börn'
Tämä ryhmätyönä tehty pienen budjetin elokuva syntyi Ragnar Bragasonin halusta työskennellä Islannin tunnetuimman ja innovatiivisimman teatteriryhmän Vesturportin kanssa. Bragason halusi tehdä kokonaan improvisointiin perustuvan elokuvan, jossa lainattaisiin Mike Leigh'n ja John Cassavetesin työmenetelmiä.

"Perusideana oli tehdä pesäeroa aiempaan työskentelytapaani, jossa kirjoitin ensin käsikirjoituksen ja yritin sen jälkeen tehdä elokuvan sen pohjalta.

Kun aloitin kuvaukset, meillä ei luonnollisestikaan ollut käsikirjoitusta. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, millainen tarinasta tulisi. Sen sijaan minulla oli mielessäni harjoituksissa hahmottuneet selkeät säännöt, joita halusin näyttelijöiden noudattavan.

Tavoitteenani oli myös tehdä elokuvasta jossain määrin sosiaalisesti tiedostava ja esitellä nykypäivän Reykjavikia", Bragason sanoo.

Ohjaaja ja näyttelijät päätyivät työstämään elokuvaa reykjavikilaisista lapsista ja heidän vanhemmistaan.

Kaksiosaisen elokuvan ensimmäinen osa Börn keskittyy kovaosaisiin, ja filmille on tallennettu alamaailman roiston, neljän lapsen yksinhuoltajaäidin sekä skitsofreenikon elämää. Toinen osa Foreldrar taas kertoo Reykjavikin keski- ja yläluokasta.

Näyttelijöitä pyydettiin tekemään roolihahmonsa siten, että ne perustuisivat johonkin heidän tuntemaansa ihmiseen tai että niillä olisi löyhiä yhtymäkohtia oikeisiin ihmisiin.

Tämän jälkeen näyttelijät työskentelivät useita kuukausia Bragasonin johdolla improvisoiden, tehden tutkimusta sekä rakentaen roolihahmoja ja juonta.

Kun kuvaukset alkoivat, kirjoitettua käsikirjoitusta ei ollut vieläkään käytettävissä, mutta näyttelijöillä oli jo yksityiskohtainen käsitys roolihahmoistaan.

"Olennaista oli olla, ei näytellä", Bragason korostaa.

Börn ja Foreldrar kuvattiin mustavalkofilmille, ja kohtaukset tehtiin peräjälkeen taloudellisten rajoitteiden vuoksi.

"Yleensä elokuvalle haetaan rahoitusta valmiin käsikirjoituksen pohjalta. Koska meillä ei sellaista ollut, emme pystyneet keräämään äyriäkään ennen kuvausten alkamista. Meidän oli siis tuotettava elokuva itse ja sijoitettava projektiin omia rahojamme. Kun ihmiset alkoivat nähdä työmme jälkeä, rahoitustakin alkoi tulla."

Elokuvan ensi-ilta oli Islannissa syyskuussa 2006, ja se sai loistoarvostelut.

Tämän jälkeen elokuva lähti kiertämään kansainvälisiä festivaaleja, ja ensimmäisenä etappina olivat San Sebastianin vuoden 2006 elokuvajuhlat, joilla se esitettiin Zabaltegi-New Directors -sarjassa.

Sittemmin elokuva on voittanut Italiassa pidettävän Courmayeur Noir International Film Festivalin juryn palkinnon, ja se oli Islannin ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi.

Elokuva palkittiin vuonna 2006 myös Islannin omalla Oscarilla eli Eddalla parhaasta käsikirjoituksesta.

Bragason jakoi palkinnon yhdessä näyttelijäryhmän jäsenten Gísli Örn Garðarssonin, Nína Dögg Filippusdóttirin ja Ólafur Darri Ólafssonin kanssa.

Börn on nyt mukana karsintalistalla, jolta valitaan Euroopan elokuvapalkinnon ehdokkaat 2007.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja: Ragnar Bragason

Islannin Súðavíkissa vuonna 1970 syntynyt Ragnar Bragason on ohjannut lukuisia mainoksia ja musiikkivideoita (kuten Bang Bangin, joka sai Ranskan Gerardmerin Fantasy Film Festivalin parhaan videon palkinnon vuonna 2001), viisi tv-sarjaa, neljä lyhytelokuvaa, yhden dokumentin (Love is in the Air, 2004) sekä kolme pitkää elokuvaa.

Hän on saanut 19-Edda-ehdokkuutta (Islannin Oscaria) ja voittanut seitsemän kertaa.

Zik Zak Productionin tuottama Bragasonin ensimmäinen pitkä elokuva Fíaskó matkusti ympäri maailmaa ja sai vuonna 2000 sekä Kairon kansainvälisten elokuvajuhlien juryn palkinnon että Islannin kulttuuripalkinnon.

Bragasonin käsikirjoitushankkeet ovat saaneet tukea MEDIA-ohjelmasta, Pohjoismaiselta elokuva- ja televisiorahastolta, Islannin elokuvakeskukselta ja Scottish Screeniltä. Hänen käsikirjoituksensa The Whisperer oli vuonna 2003 ehdolla Sundance / NHK International Filmmakers Awardin saajaksi Vuoden käsikirjoitus -sarjassa.

Bragnason tekee parhaillaan uutta 12-osaista tv-sarjaa Islannin tv:n kakkoskanavalle ja valmistelee uutta pitkää elokuvaa, jonka tuottaa Zik Zak Production.

Vesturport

Vesturportin perustivat vuonna 2001 Islannin suosituimpiin näyttelijöihin lukeutuvat Gísli Örn Garðarsson, Nína Dögg Filippusdóttir ja Ingvar E. Sigurðsson, ja siitä tuli pian Islannin innovatiivisin teatteriryhmä.

Vesturportin tuotannot ovat valloittaneet yleisöä eri puolilla maailmaa, varsinkin Lontoossa. Ryhmän ansioluettelossa ovat West End -hitti Romeo ja Julia, Barbican Centressä esitetty George Buchnerin Woyzeck ja Lyric Hammersmith Theatressa viime vuonna esitetty Kafkan Muodonmuutos.

Tämä luova kollektiivi on aina perustamisestaan lähtien lähestynyt projektejaan syvällisesti käyttäen eri työskentelymenetelmiä, jotka ovat johtaneet erilaisiin tyyleihin ja toteutustapoihin.

Jokaiselle projektille pyritään löytämään oma ääni, tyyli, aika ja tila, jotta näytelmää ei pakotettaisi puitteisiin, jossa tarina ja henkilöt eivät pääse avautumaan täysipainoisesti.

Börn ja Foreldrar ovat Vesturportin ensimmäisiä pitkiä elokuvia.

Ohjaaja:

Ragnar Bragason

Käsikirjoittajat:

Ragnar Bragason ja Vesturportin näyttelijät

Näyttelijät:

Gísli Örn Garðarsson, Nína Dögg Filippusdóttir, Ólafur Darri Ólafsson, Andri Snær Helgason, Hanna María Karlsdóttir, Erlendur Eiríksson, Margrét Helga Jóhannsdóttir ja Sigurður Skulason

Tuottajat:

Ragnar Bragason ja Vesturport (Vesturport, Artbox, Klikk)

Paikallinen levittäjä:

Samfilm

Kansainvälinen myynti:

The Works