Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saaja 2013

Pekka Kuusisto
Photographer
Kaapo Kamu
Pekka Kuusisto saa Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon 2013

Palkintolautakunnan mukaan Pekka Kuusisto (s. 1976) on ehdottomasti maailmanluokan viulisti, jonka luovuus on yhtä ainutlaatuista kuin hänen musikaalisuutensakin.

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa), ja sen luovutti viime vuoden voittaja Anna Thorvaldsdóttir Oslon Oopperatalossa 30. lokakuuta 2013 pidetyssä palkintogaalassa.

Palkintolautakunnan perustelu

Pekka Kuusisto sukkuloi täysin vapautuneesti ja hyvin uteliaasti laajalla musiikillisella rintamalla ja löytää tutuista ilmiöistä aivan uusia puolia. Hän tekee pelottomasti uusia aluevaltauksia, mutta kutsuu myös kuulijat ja soittokumppanit mukaan luovaan vuorovaikutukseen. Säveltäjänä, sovittajana ja taiteellisena johtajana hän luo inspiroivia yhdistelmiä varsinkin kansanmusiikissa. Pekka Kuusisto on vahva lavapersoona, joka hallitsee kaikki tekniikat ja ilmaisumuodot – aina huikeasta virtuoosimaisuudesta pelkistettyyn ja koskettavaan.