Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saaja 2019

Gyða Valtýsdóttir

Vinnare av Nordiska rådets musikpris 2019, Gyða Valtýsdóttir Island

Valokuvaaja
Magnus Fröderberg
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 musiikkipalkinnon saa islantilainen Gyða Valtýsdóttir.

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 musiikkipalkinnon saa Gyða Valtýsdóttir, jonka persoonallinen ääni, instrumentaalinen kekseliäisyys ja aivan omanlaisensa viehätys korostavat hänen huomattavaa ammattitaitoaan.

Palkintolautakunnan perustelu

Gyða Valtýsdóttir on klassisen koulutuksen saanut mutta genrerajoista vapaa islantilaismuusikko. Hän oli jo nuorena mukana perustamassa kokeellista elektronista múm-yhtyettä, joka sai paljon suitsutusta osakseen. Sittemmin tämä moniulotteinen esiintyjä on ollut näkyvästi esillä Islannin musiikkipiireissä.

Gyða Valtýsdóttir on alun perin klassisen koulutuksen saanut sellisti, joka on esittänyt viime vuosina omaa musiikkiaan ja tehnyt yhteistyötä muiden muusikkojen kanssa yli genrerajojen. Gyða on hyödyntänyt koulutustaan visioidensa toteuttamisessa, ja hänen musiikillinen lähestymistapansa on kokonaisvaltainen, orgaaninen ja teknisesti ihailtavan taidokas. Gyðan musiikki ja esiintyminen on ainutlaatuista ja vangitsevaa, ja hänellä on poikkeuksellinen fraseerauksen ja ajoituksen taju. Gyða erottuu edukseen varsinkin esiintyjänä, ja hänellä on live-esiintymisissä kiehtovan juureva ote – haavoittuva ja hienovarainen, mutta silti väkevä ja temperamenttinen. Hänen syvästi persoonallinen ja orgaaninen esiintymisensä on kauttaaltaan erinomaista, olipa kyse sellon tai muiden instrumenttien soitosta, laulusta tai persoonallisesta äänenkäytöstä. Kaikesta välittyy omaleimaisuus.

Gyða Valtýsdóttir ylittää ja kuroo umpeen genrerajoja poikkeuksellisella tavalla – ennen kaikkea torjumalla kaikki näkemykset genrejen erilaisuudesta. Gyðan instrumentaalinen kekseliäisyys takaa lisäksi sen, että hänen ainutlaatuinen persoonansa välittyy, esittipä hän omaa tai muiden musiikkia.