Silent Heart – Tanska

Stille hjerte er nomineret til Nordisk Råds filmpris 2015

Synopsis

Perhe kokoontuu viettämään viikonloppua kolmen sukupolven voimin. Sisarukset Sanne ja Heidi ovat hyväksyneet parantumattomasti sairaan äitinsä halun kuolla ennen kuin sairaus pahenee. Viikonlopun kuluessa asian kohtaamisesta tulee kuitenkin yhä vaikeampaa, ja vanhat riidat nousevat pintaan.

Palkintolautakunnan perustelu

Ohjaaja Bille August ja käsikirjoittaja Christian Torpe kertovat lämminhenkisen tarinan ikimuistoisesta viikonlopusta, jonka aikana perhe joutuu kohtaamaan äidin halun kuolla. Mestarillisesti toteutettu ja upeasti näytelty Silent Heart manaa peripohjoismaiseen tapaan kaikki luurangot ulos kaapista ja pureutuu perhe-elämän vaikeimpaan haasteeseen: lähisukulaisesta luopumiseen.

Ohjaaja – Bille August

Bille August (1948) valmistui Tanskan kansallisesta elokuvakoulusta kuvaajaksi vuonna 1973. Hänen kansainvälinen läpimurtonsa oli Pelle Valloittaja (1987), joka palkittiin Cannesin Kultaisella palmulla ja Oscarilla. Toinen Kultainen palmu tuli vuonna 1992 elokuvasta Hyvä tahto (1992). August on 1990-luvun alusta lähtien vuorotellut kansainvälisten yhteistuotantojen ja kotimaisten elokuvien välillä. Hänen tunnetuimmista töistään voidaan mainita Henkien talo (1993), Jerusalem (1996), Hyvästi Bafana (2007) ja Silent Heart, joka sai vuonna 2015 neljä tanskalaista Bodil-palkintoa, muun muassa parhaan elokuvan palkinnon. Augustin seuraava elokuva on englanninkielinen 55 Steps, jota tähdittävät Helena Bonham Carter ja Vera Farmiga.

Käsikirjoittaja – Christian Torpe

Christian Torpe (1978) opiskeli elokuva- ja mediatutkimusta Kööpenhaminan yliopistossa ja sai käsikirjoitusoppia yhdysvaltalaisilta veteraanituottajilta Nancy Steeniltä ja Fred Rubinilta. Torpen tv-debyytti oli sarja Maj & Charlie, mutta kunnolla hän tuli tunnetuksi nyt jo kolmannelle kaudelle ehtineen Rita-sarjan luojana ja tuottajana. Hän käsikirjoitti myös Ritan kylkiäisenä syntyneen komediasarjan Hjørdis
Parhaillaan Torpe on päävastuussa kahden uuden sarjan luomisesta yhdysvaltalaisille AMC:lle ja Warner Brothersille. 
Hänen elokuvatöihinsä lukeutuvat myös Hella Joofin komedia Sover Dolly på ryggen? sekä Bille Augustin Silent Heart, josta hän sai vuonna 2015 parhaan käsikirjoituksen Bodil-palkinnon.

Tuottaja – Jesper Morthorst

Jesper Morthorst (1977) valmistui Super 16 -elokuvakoulusta vuonna 2006, ja hänellä on myös elokuva- ja mediatutkimuksen kandidaatintutkinto Kööpenhaminan yliopistosta. Morthorst on työskennellyt Nimbus Film- ja Alphaville Pictures -yhtiöille ja on nyt SF Film Productionin in-house-tuottaja. Kuluneen vuosikymmenen aikana Morthorst on ollut tuottamassa yli 20:tä elokuvaa ja tv-sarjaa, niiden joukossa palkitut dokumentit Afganski biceps (ohjaajana Andreas M. Dalsgaard) ja Ønskebørn (ohjaajana Birgitte Stærmose) sekä tv-sarja Rita
Bille Augustin Silent Heart sai maailmanensi-iltansa San Sebastianin elokuvajuhlilla, missä Paprika Steen palkittiin parhaasta naispääosasta.

Morthorst työstää parhaillaan islantilaista Hjartasteinn-elokuvaa (Heartstone), jonka ohjaa Guðmundur Arnar Guðmundsson (Hvalfjörður / Whale Valley).

Tuotantotiedot

Alkuperäisnimi: Stille Hjerte

Ohjaaja: Bille August

Käsikirjoittaja: Christian Torpe

Tuottaja: Jesper Morthorst

Tuotantoyhtiö: SF Film Production

Rooleissa: Ghita Nørby, Morten Grunwald, Paprika Steen, Danica Curcic ja Pilou Asbæk

Palkintolautakunnan jäsenet

Per Juul Carlsen, Eva Novrup Redvall, Jakob Wendt Jensen