Tómas Zoëga ja Sólrún Ylfa Ingimarsdóttir

Skrímslavinafélagið (”Monsterikaverikerho”, suomentamaton) kertoo Stefaníasta ja Péturista, jotka leikkivät yhdessä joka päivä koulun takana virtaavalla likaisella purolla ja keräävät ruostuneiden ostoskärryjen seassa urheasti lymyäviä limakotiloita. Lisäksi tutustutaan Jóhann Steinniin, joka on juuri aloittanut Stefanían luokalla. Pian käy selväksi, että Pétur ei laisinkaan pidä tästä uudesta koulukaverista, eikä Péturin ja Stefanían salaisessa kerhossa ole pojan mielestä tilaa kuin kahdelle jäsenelle.  

Skrímslavinafélagið kertoo arkisesta vastoinkäymisestä nuorten lukijoiden näkökulmasta. Yksinkertainen ja hyvin toteutettu tarina on kirjoitettu lapsia kunnioittaen. Kirjassa ei keskitytä moralisointiin, vaan sen vahvuutena on pikemmin arjen ja mielikuvituksellisen ajattelun yhdistely. Tekijöillä on ainutlaatuinen kyky korostaa lapsuudelle niin tunnusomaisia vähäpätöisiä ja silti niin mahtavia asioita. 

Stefanía ja Pétur ottavat näytteen epämääräisestä mustasta jauheesta, jota heidän koulunsa seinä tuottaa, ja näyttävät sitä paikalliselle noidalle. Tässä lapsen näkökulma korostuu entisestään. Noita on naapuruston vanhempi nainen, joka on vähän tavallisuudesta poikkeava ilman, että asiasta tehdään suurta numeroa. Aikuislukija ymmärtää, mitä lasten löytämä aine on. Home on yleinen ongelma koulurakennuksissa ja suoranainen yhteiskunnallinen ongelma Islannissa. Aikuisille niin haudanvakavasta asiasta tulee kuitenkin lapsille sytyke upeaan seikkailuun. 

Lasten henkilökuvaus on erityisen viihdyttävää ja ilmenee selkeimmin tilanteissa, joissa ystävykset kamppailevat ulkoisia olosuhteita vastaan. Stefanía on utelias, uhkarohkea ja tarmokas, kun taas Pétur on varovainen ja välttää turhia riskejä suhteessa ihmisiin ja luontoon. Stefanía on vahva esikuva. Hän ei kiusaa, hän on reipas ja hauska, mutta myös opastaa ystäväänsä. Pétur taas on taipuvainen epävarmuuteen. Henkilöiden välinen dynamiikka auttaa nuoria lukijoita kehittämään moraalista kompassiaan ilman, että sitä tuputettaisiin heille. 

Sólrún Ylfa Ingimarsdóttirin kuvitukset ovat värikkäitä ja eläväisiä, täynnä huumoria ja hienoja pieniä hetkiä, jotka tekevät kirjasta vieläkin kutsuvamman. Tyyli on määrätietoinen, ja kuvitukset täydentävät kirjan tekstiä yksityiskohtaisuudellaan.  

Kirja käsittelee ystävyyttä, kolmannen pyörän aiheuttamaa kitkaa, ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä, kun ei saa lupaa liittyä mukaan. Kirja herättelee keskustelua lasten arkisista päätöksistä, niiden seurauksista lapsille itselleen ja muille sekä siitä, miten omista teoista voi ottaa vastuuta. Aihe kytkeytyy suoraan islantilaislasten todellisuuteen, mutta kirjassa kerrotut ongelmat eivät koskaan jätä seikkailua varjoonsa. 

Tómas Zoëga on kirjailijantyönsä ohella myös Oslon yliopiston tohtoriopiskelija. Hänen lastenkirjansa Vetrargestir sai vuonna 2020 Islannin äänikirjapalkinnon lasten- ja nuortenkirjojen palkintoluokassa. Sólrún Ylfa Ingimarsdóttir on viulisti, kuvittaja ja animaattori. Hän on kuvittanut kolme lastenkirjaa ja tehnyt lyhyitä nukkeanimaatioita. Sólrún opiskelee viulunsoittoa Kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa Kööpenhaminassa. Tómas ja Sólrún Ylfa voittivat vuonna 2020 Unescon kirjallisuuskaupunki Reykjavikin ja Reykjavikin kaupunginkirjaston järjestämän joulukalenterikilpailun tarinalla Nornin í eldhúsinu.