Tróndur Bogason

Tróndur Bogason
Tróndur Bogasonin "Barbara"

 

Tróndur Bogason (s. 1976) opiskeli säveltämistä Kööpenhaminassa Ib Nørholmin, Hans Abrahamsenin ja Bent Sørensenin kanssa sekä Haagissa Martijn Paddingin ja Louis Andriessenin kanssa. Hän on säveltänyt hyvin erilaisille, pääosin eurooppalaisille kokoonpanoille hyödyntäen usein elektroniikkaa ja tilaulottuvuutta. Teoksessa Babel (2007) oli 11 muusikkoa jaettuna kolmeen huoneeseen. He soittivat samanaikaisesti kolmea omaleimaista sävellystä, ja yleisö saattoi vapaasti liikkua tilasta toiseen. Barbara on lähtökohdiltaan samanlainen teos, mutta tiloja on vain yksi. Teoksessa kuullaan kuoron tai solistin esittämänä neljä perinteistä färsaarelaista virttä eri ääniympäristöissä, välillä yksistään ja välillä kaksi tai monta virttä yhtä aikaa. Bogason teki partituurin alun perin nykytanssiesitykseen, joka perustui Jørgen-Frantz Jacobsenin romaaniin. Tróndur Bogason on voittanut useita pääpalkintoja ja saanut apurahoja, kuten Färsaarten kulttuurisäätiön kolmivuotisen työskentelyapurahan vuonna 2010.