SVÄNG

Sväng
Photographer
Sväng
SVÄNG on niiden 13 taiteilijan joukossa, jotka tavoittelevat Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 musiikkipalkintoa.

SVÄNG on vuonna 2003 perustettu huuliharppukvartetti, jonka omintakeinen ja virtuoottinen instrumenttien käyttö on luonut aivan uudet standardit huuliharppumusiikille.

SVÄNG on soittanut urallaan yli 500 konserttia 25 maassa ja julkaissut kahdeksan albumia, joiden ohjelmisto Sibeliuksesta  suomalaiseen tangoon ja taiturimaisiin omiin sävellyksiin todistaa, että ulkoisesti vaatimattoman huuliharpun ilmaisuskaala ja mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. 

Vaikka yhtyeen jäsenistä kolme on valmistunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta, Sväng on kaikkea muuta kuin akateeminen yhtye. Sen musiikissa kytkeytyvät yhteen taiteellisesti kunnianhimoinen musiikki mitä kummallisimmissa genreissä ja äkkiväärä, perikaurismäkeläinen huumori.

SVÄNG kutsuu kuulijansa hämmentävälle äänimatkalle: tätä rajat ylittävää, elämänvoimaista nelikkoa onkin kutsuttu ”huuliharpun Kronos-kvartetiksi, jolla on syvä intohimo musiikkiin ja joka on viihdyttävä lahja yleisölleen” (Songlines Magazine 6/11).