Björkin Biophilia muovaa tulevaisuuden tutkijoita

08.12.14 | Uutinen
Biophilia
Islantilainen maailmantähti Björk on yhdessä tutkijoiden ja taiteilijoiden kanssa kehittänyt uraauurtavan Biophilia-albuminsa pohjalta uutta luovaa opetusmateriaalia. Tarkoituksena on nyt levittää sitä kaikkiin kouluihin Pohjoismaissa Pohjoismaiden ministerineuvoston välityksellä.

Harpa-konserttitalossa Reykjavikissa marraskuussa järjestetty iso tapahtuma oli Biophilia-opetushanketta koskevan pohjoismaisen yhteistyön lähtölaukaus. Biophilia on vuonna 2014 yksi Pohjoismaiden ministerineuvoston Islannin-puheenjohtakauden lippulaivahankkeista, joka jatkuu vuoteen 2017 saakka.

Biophilia-opetushankkeen on kehittänyt islantilaislaulaja Björk yhteistyössä johtavien pohjoismaisten taiteilijoiden ja tieteenharjoittajien kanssa. Päätavoitteena on kannustaa lapsia uteliaisuuteen luonnontieteiden alalla ja opettaa heille luovaa ajattelua.

Kasvattajat koolla

Kasvattajia viidestä Pohjoismaasta sekä Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista kokoontui marraskuun 2014 puolessa välissä käynnistämään Biophilia-hanketta (Katso video työpajasta)

Tavoitteena on kehittää opetusmenetelmiä, joissa yhdistyvät tieto, luovuus ja teknologia. Hankkeen innovatiivinen lähestymistapa poikkeaa perinteisistä opetusmenetelmistä ikäryhmien, ammattien ja tieteenhaarojen rajoja rikkovalla monialaisella näkökulmalla.

– Pohjoismaissa on vahva luovan ja monialaisen työskentelyn perinne opetuksen kaikilla tasoilla. Se on tärkeä osa pohjoismaista sivistystä, jota toivottavasti voimme vahvistaa Biophilia-hankkeen myötä, islantilaiset projektipäälliköt Arnfridur Valdimarsdottir ja Auður Rán toteavat.

Pohjoismainen yhteistyö

Kukin osallistujamaa on asettanut ohjausryhmän ja valinnut paikallisen alueen, jossa Biophiliaa käytetään opetuksessa tulevana vuonna.

Hankkeen pohjoismaisella ulottuvuudella vahvistetaan opetusalan yhteistyötä osallistujamaissa ja niiden välillä, ja tavoitteena on kehittää Biophilia-opetusmateriaalin käytöstä saatuihin pohjoismaisiin kokemuksiin perustuva verkkosivusto. Tarkoituksena on, että materiaali ja kokemukset ovat tulevaisuudessa eri alojen toimijoiden käytössä kaikissa Pohjoismaiden kouluissa.

Seuraavat alueet ja kaupungit on valittu pilottihankkeiksi:

Tanska: Aalborg; Suomi: Kauniainen; Färsaaret: Torshavn; Grönlanti: Sisimiut; Ruotsi: Sundsvall; Ahvenanmaa: Maarianhamina.

Taustaa

Biophilia on monialainen opetushanke, jossa pääpaino on luovuudessa.

Biophilia-metodin avulla pyritään muuttamaan perinteistä opetusmenetelmää. Perusajatuksena on, että lasten on parasta aloittaa taiteen harjoittaminen luovalla prosessilla, jossa musiikki, tiede ja teknologia yhdistyvät uudella tavalla. Samalla lapsia kannustetaan oppimaan enemmän ympäröivästä luonnosta, ympäristöstä ja ilmastosta.

Opettajat, tutkijat, tieteenharjoittajat, taiteilijat, yrittäjät ja muut osallistujat työskentelevät monialaisesti koulutusasteiden, ammattien, tieteenhaarojen ja taidelajien rajojen yli käyttämällä luovuutta opetusmenetelmänä ja kannustamalla samalla oppilaita ja opiskelijoita parantamaan ympäristötietouttaan.

Biophilia on kolmivuotinen hanke, jonka valmistelutyö tehtiin vuonna 2014. Itse hanke toteutetaan vuonna 2015 pohjoismaisissa osallistujamaissa ja vuosi 2016 käytetään arviointiin ja kokemusten työstämiseen.

Hanke käynnistyi Islannissa, jossa muusikko Björk Gudmundsdottir kehitti menetelmän vuonna 2010 julkaistun Biophilia-albuminsa pohjalta yhteistyössä Islannin yliopiston ja Reykjavikin kunnan kanssa.

Biophilia-albumi on maailman ensimmäinen musiikkisovellus, joka juuri siitä syystä otettiin New Yorkissa sijaitsevan the Museum of Modern Art -museon kokoelmiin.

Lue myös artikkeli Biophilia sparks children’s interest in nature, science and music verkkolehdestä "Green Growth the Nordic Way"

Lisätietoa NordBio-ohjelmasta, jonka osa Biophilia-opetushanke on, osoitteessa www.norden.org/bioeconomy