Norjan pääministeri ja kruununprinsessa jakavat Pohjoismaiden neuvoston palkintoja
Ainutlaatuista kulttuuri- ja ympäristötyötä
Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa, joilla pyritään lisäämään kiinnostusta Pohjoismaiden kirjallisuuteen, kieliin, musiikkiin, elokuviin ja innovatiivisiin ympäristötekoihin. Tämän vuoden palkintoehdokkaat ovat tehneet vaikutuksen Pohjoismaiden neuvoston presidenttiin Michael Tetzschneriin:
– Kaikki ehdokkaat tuovat sanoin, kuvin, sävelin ja ympäristöteoin oman lisänsä yhteispohjoismaiseen kertomukseen. Ainutlaatuisen työnne ansiosta kertomus koskettaa ihmisiä niin Pohjoismaissa kuin maailmallakin. Odotamme jo, että pääsemme juhlimaan teitä!
Illan aikana julkistettavat voittajat saavat Nordlys-palkintopatsaan ja 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa).
- Palkinnon jakaa kirjailija ja kuvittaja Gunilla Bergström.
- Palkinnon jakaa hänen kuninkaallinen korkeutensa Norjan kruununprinsessa Mette-Marit.
- Palkinnon jakaa näyttelijä Jakob Oftebro
- Palkinnon jakaa Norjan pääministeri Erna Solberg.
- Palkinnon jakaa laulaja-säveltäjä Sofia Jernberg.
Tähtien loistetta suorassa lähetyksessä
Tähtiä vilisevän palkintojenjakotilaisuuden juontavat Linda Eide ja Hans Olav Brenner, ja mukana on esityksiä muiden muassa Susanne Sundførilta, Dagny Norvoll Sandvikilta, Jan-Erik Gustafssonilta, Oopperan kuorolta ja Norjan radion sinfoniaorkesterilta. NRK:n pääjohtaja Thor Gjermund Eriksen on tyytyväinen siihen, että Norja pääsee isännöimään tapahtumaa.
– NRK haluaa luoda avoimia kohtaamispaikkoja, uutta ymmärrystä ja ikimuistoisia elämyksiä. Lokakuun 30. päivänä me juhlimme yhteispohjoismaista perintöä ja palkitsemme pohjoismaisia taiteilijoita sekä ympäristöalan innovaattoreita.
NRK:n lähetys Oslon Oopperatalosta alkaa klo 20.45 Suomen aikaa NRK1-kanavalla ja sivustossa www.nrk.no.
Tietoa Pohjoismaiden neuvoston palkinnoista
Pohjoismaiden neuvoston palkinnot ovat Pohjolan arvostetuimpia, ja ne saavat myös paljon kansainvälistä huomiota. Viidestä palkinnosta vanhin on kirjallisuuspalkinto, joka jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962. Seuraavina tulivat musiikkipalkinto (1965), ympäristöpalkinto (1995), elokuvapalkinto (2002) sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto (2013). Ehdokasasettelusta ja palkinnonsaajasta päättävät viiden Pohjoismaan palkintolautakunnat.
Pohjoismaiden neuvoston palkinnot jaetaan samaan aikaan, kun Oslossa järjestetään Pohjoismaiden neuvoston 70. istunto. Istuntoon kokoontuu parlamentaarikkoja, pääministereitä, useita muita ministereitä ja oppositiojohtajia koko Pohjolasta käymään poliittista keskustelua.