Pakolaiskriisi teemana Pohjoismaiden neuvoston istunnossa

19.10.15 | Uutinen
Harpa
– Meidän tulee välittömästi laajentaa keinovalikoimaamme, jotta voimme käsitellä turvapaikkahakemuksia ja tehostaa nykyistä prosessia, joka on usein hyvin pitkä ja vaatii paljon resursseja. Uusien ja tehokkaampien rutiinien kehittäminen yhteisesti voisi olla meille hyödyllistä, sanoo Pohjoismaiden neuvoston presidentti Höskuldur Þórhallsson, jolla on suuret odotukset vuoden istunnosta Reykjavikissa 27.–29. lokakuuta.

Istunto on vuoden suurin pohjoismainen foorumi, ja keskustelua käydään kaikkien Pohjoismaiden parlamentaarikkojen, pääministerien ja eri alojen ministerien välillä.

– Pitkällä aikavälillä meidän tulee toimia sen hyväksi, että turvapaikansaajat sopeutuvat yhteiskuntiimme nopeasti ja saavat hyödyntää osaamistaan sekä omaksi että yhteiskunnan parhaaksi. Tässä asiassa voisimme Pohjoismaissa jakaa kokemuksiamme enemmän ja oppia toisiltamme, Þórhallsson toteaa.

Pohjoismaiden neuvoston istunnon aikana Pohjoismaiden pääministereillä on oma kokous sekä yhteiskokous neuvoston puheenjohtajiston kanssa. Myös Pohjoismaiden yhteistyöministerit ja ulkoministerit tapaavat neuvoston puheenjohtajiston. Tämän lisäksi istuntoviikon aikana järjestetään useiden eri alojen ministerikokouksia. Keskiviikkona 28. lokakuuta parlamentaarikoille järjestetään ensimmäistä kertaa ympäristöministerien kyselytunti.

Pitkällä aikavälillä meidän tulee toimia sen hyväksi, että turvapaikansaajat sopeutuvat yhteiskuntiimme nopeasti ja saavat hyödyntää osaamistaan sekä omaksi että yhteiskunnan parhaaksi. Tässä asiassa voisimme Pohjoismaissa jakaa kokemuksiamme enemmän ja oppia toisiltamme.

 

Kriisi halutaan ratkaista yhdessä

Millä osa-alueilla pohjoismaista yhteistyötä voidaan tiivistää ja lisätä? Pohjoismaiden pääministerit vastaavat kysymykseen huippukokouksessa Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikkojen kanssa. Huippukokous avaa vuoden istunnon, jonka pääteemana on kansainvälinen politiikka pohjoismaisesta näkökulmasta.

– Mikään maa ei selviä haasteista yksin. Pohjoismaiden pääministerien tulisikin tehdä töitä, että Euroopassa löydetään yhteinen tie. Ensiksi meidän tulisi Pohjolassa saavuttaa yhteinen lähtökohta koskien laajempaa eurooppalaista yhteistyötä sekä ongelmanratkaisua Pohjoismaiden rajoilla esiintyvissä ongelmissa. Meidän tulee myös antaa enemmän tukea YK:lle sekä muille tahoille, jotka pyrkivät parantamaan pakolaisten oloja Syyrian lähialueilla, Höskuldur Þórhallsson toteaa.

YK:n alipääsihteeri Christian Friis Bach alustaa kansainvälisestä politiikasta käytävää keskustelua Reykjavikissa 28. lokakuuta. Pakolaiskriisistä keskustellaan YK:n globaalien kestävän kehityksen tavoitteiden yhteydessä.

Lue lisää: 

Ylimääräinen istuntotapahtuma

Pohjoismaiden neuvosto päätti tällä viikolla, että maanantaina 26. lokakuuta klo 16.00–17.30 pidetään ylimääräinen istuntotapahtuma. Tapahtuman keskustelun alustavat Jean-Christophe Dumont OECD:n kansainväliseltä maahanmuutto-osastolta sekä Roderick Parkes, joka toimii Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitoksen maahanmuuton ja sisäisten asioiden vanhempana analyytikkona.

Tapahtuma on lehdistölle avoin ja seurattavissa suorana verkkolähetyksenä täältä:

David Cameron saapuu Islantiin 29. lokakuuta tavatakseen Pohjoismaiden ja Baltian pääministerit.

Lue lisää:

Pohjoismaiden neuvoston palkintojenjako

Pohjoismaiden neuvoston palkinnonsaajat julkistetaan tiistaina 27. lokakuuta. Palkintojenjako järjestetään musiikkitalo Harpassa. Kirjallisuus-, lasten- ja nuortenkirjallisuus-, elokuva-, musiikki- sekä luonto- ja ympäristöpalkintojen saajat osallistuvat heti palkintojenjaon jälkeen lehdistötilaisuuteen samassa paikassa.

Lehdistön akkreditointi päättyy 23. lokakuuta.

Pohjoismaiden neuvoston istuntoa ja palkintojenjakoa seuraamaan haluavien lehdistön edustajien tulee akkreditoitua viimeistään 23. lokakuuta tällä lomakkeella.

Pohjoismaiden neuvosto on Pohjoismaiden virallinen parlamentaarinen yhteistyöelin. Syksyn istunto on jokavuotinen foorumi neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvostossa edustettuina olevien Pohjoismaiden hallitusten poliittiselle keskustelulle. Istuntoa voi seurata Twitterissä aihetunnisteilla #nrsession ja #nrpol.