Pohjoismaiden liittovaltiosta keskustellaan taas

27.10.14 | Uutinen
Sveriges Riksdag
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org
Yhdeksän Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikkoa on sitä mieltä, että Pohjoismaiden tulisi jatkaa liittovaltioajatuksen selvittämistä ja kehittämistä. Parlamentaarikot viittaavat liittovaltioajatuksen nauttimaan vahvaan kansan tukeen, mutta heidän avauksensa on omiaan herättämään kiivasta keskustelua Pohjoismaiden neuvoston istunnossa, joka alkaa Tukholmassa tiistaina.

Pohjoismaiden neuvosto lisää kierroksia poliittiseen keskusteluun tämänvuotisessa istunnossaan. Uutta on muun muassa tiistaina käytävä uusia jäsenehdotuksia koskeva lähetekeskustelu sekä torstain turvallisuus- ja puolustuspoliittinen ajankohtaiskeskustelu, jonka vierailevana puhujana on Norjan entinen ulko- ja puolustusministeri Thorvald Stoltenberg.

Pohjoismaiden liittovaltiota koskevaa jäsenehdotusta käsitellään tiistain lähetekeskustelussa, joka käydään neuvoston ja Pohjoismaiden pääministerien välisen huippukokouksen jälkeen.

– Mielestämme selkeisiin ehdotuksiin perustuva keskustelu voisi viedä Pohjoismaiden perustuslaillisten kysymysten kehitystä eteenpäin, toteavat ehdotuksen takana olevat yhdeksän parlamentaarikkoa, jotka edustavat neuvoston sosiaalidemokraattista ryhmää, keskiryhmää ja vasemmistososialistista vihreää ryhmää. 

Muilta Pohjoismailta tukea Ruotsin ja Islannin Palestiina-linjalle?

Vasemmistososialistinen vihreä ryhmä tuo lähetekeskusteluun jäsenehdotuksen, jonka mukaan Pohjoismaiden tulisi nykyistä laajemmin tunnustaa itsenäinen palestiinalaisvaltio. 

– Yli 130 maata on tunnustanut Palestiinan valtiona, viimeisimpinä Islanti ja Thaimaa. Ruotsin uusi hallitus on myös päättänyt tunnustaa Palestiinan. Kaikkien Pohjoismaiden tulee siksi seurata Islannin ja Ruotsin esimerkkiä ja tukea kehitystä kohti itsenäistä Palestiinaa Israelin rinnalla – ja maiden rinnakkaiseloa tasavertaisina ja rauhanomaisina naapureina, toteaa vasemmistososialistisen vihreän ryhmän puheenjohtaja Høgni Hoydal.

Pohjoismaisia kolmikantakeskusteluja

Sosiaalidemokraattinen ryhmä esittelee jäsenehdotuksen pohjoismaisista kolmikantakeskusteluista. Vaikka suuri osa päätöksistä tehdään nykyisin EU:ssa, ryhmän mukaan myös pohjoismaisella tasolla voitaisiin saavuttaa paljon käynnistämällä kolmikantakeskustelut uudelleen.

– Kaikesta huolimatta pohjoismaisen tason keskustelussa on oma arvonsa, sillä osapuolet voivat löytää yhteisiä käytäntöjä vahvojen ja ennakoitavien pohjoismaisten työmarkkinoiden luomiseksi. Tämä voisi puolestaan luoda pohjan EU- ja Eta-alueen ongelmien ratkaisemiseksi tulevaisuudessa, toteaa Pohjoismaiden neuvoston vasta valittu varapresidentti Phia Andersson, joka on myös yksi sosiaalidemokraattisen ryhmän aloitteen tekijöistä.

Pohjoismaiden neuvoston istunto alkaa Ruotsin valtiopäivillä tiistaina, jolloin järjestetään neuvoston parlamentaarikkojen ja kaikkien Pohjoismaiden pääministerien välinen huippukokous. 30. lokakuuta päättyvä istunto on vuoden suurin pohjoismainen foorumi, jossa käyvät vuoropuhelua koko Pohjolan parlamentaarikot, pääministerit, oppositiojohtajat ja sektoriministerit. Istuntoa voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa norden.org/session2014 sekä Twitterissä käyttämällä aihetunnisteita #nrsession ja #nrpol.