Ruotsin valtionpankki: Tarvitsemme nopeampia ja edullisempia rajat ylittäviä maksuja
Tämä oli yksi keskeisistä viesteistä, kun Ruotsin valtionpankin edustaja vieraili Pohjoismaiden neuvoston Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan kesäkokouksessa Tukholmassa.
Ruotsin valtionpankin maksuanalyysi- ja innovaatioyksikön johtaja Elin Ritola huomautti, että yksityishenkilöt ja yritykset kohtaavat edelleen haasteita suorittaessaan maksuja Pohjoismaasta toiseen.
”Kun yksityishenkilöt ja yritykset tekevät rajat ylittäviä maksuja, palvelumaksut ovat selvästi kalliimpia kuin kotimaan maksuissa. Rajat ylittävistä maksuista pitäisikin tehdä entistä nopeampia ja edullisempia”, Ritola sanoi.
Pohjoismaiden neuvosto on jo vuosien ajan pyrkinyt vahvistamaan pohjoismaista maksumarkkinaa ja poistamaan esteitä, jotka vaikeuttavat elämistä, työskentelyä ja yritystoimintaa yli maarajojen.
Aiemmin tänä vuonna Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi suosituksen, jossa Pohjoismaiden hallituksia kehotetaan edistämään pankkien välisten tilisiirtojen yksinkertaistamista.
Tehoa rajat ylittävään maksamiseen
Ruotsin valtionpankki kertoi valiokuntakokouksessa myös Pohjoismaiden keskuspankkien aloittamasta yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on vahvistaa alueen maksuliikenneinfrastruktuuria. Tavoitteena on muun muassa luoda nykyistä tehokkaampia rajat ylittäviä maksuratkaisuja ja varmistaa, että kansalliset maksujärjestelmät toimivat paremmin yhdessä.
”Jotta Pohjolasta tulisi maailman integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä – mihin on enää kolme ja puoli vuotta – Pohjoismaiden hallitusten on yhdenmukaistettava rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. Samalla pankkien on otettava entistä suurempi vastuu kuluttajista ja yrityksistä, jotka toimivat Pohjoismaissa yli maarajojen”, sanoi Pohjoismaiden neuvoston Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan puheenjohtaja Kjell-Arne Ottosson.
Keskustelu oli osa valiokunnan jatkuvia pyrkimyksiä luoda entistä integroituneemmat pohjoismaiset markkinat, jotka hyödyttävät yksityishenkilöitä ja yrityksiä koko Pohjolassa.