Pohjoismaiden ministerineuvosto tehostaa Grönlanti-tiedotustaan

27.05.15 | Uutinen
Grönland
Valokuvaaja
Mats Holmström/norden.org
Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu Haloo Pohjola avaa tänä vuonna toimiston Grönlannin Nuukiin. Sen jälkeen neuvontapalvelu toimii koko Pohjolassa ja edistää kaikkien Pohjoismaiden sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin välistä liikkuvuutta.

"Grönlanti on viimeinen puuttuva palanen, jonka myötä neuvontapalvelusta tulee aidosti yhteispohjoismaisen. Uusi toimisto on tervetullut lisä, joka auttaa parantamaan liikkuvuutta koko Pohjolassa", toteaa Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten.

Grönlantilaiset aktiivisina

Haloo Pohjola antaa neuvontaa Pohjoismaissa muuttamiseen, työskentelyyn ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Niistä voidaan mainita työnhaku, koulutusmahdollisuudet, sairausvakuutus, verotus, koulutusjärjestelmät ja tullisäännöt. Vuonna 1998 perustetulla Haloo Pohjolalla on ollut toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Vuonna 2011 avattiin toimisto Ahvenanmaalle ja vuonna 2012 Färsaarille, ja nyt on siis Grönlannin vuoro.
"Grönlanti on lähtenyt tarmokkaasti mukaan, koska se haluaa houkutella työvoimaa koko Pohjolasta. Tanskassa Grönlanti on tutumpi kuin muissa Pohjoismassa. Uusi neuvontapalvelu helpottaakin esimerkiksi suomalaisten ja ruotsalaisten tiedonsaantia Grönlannissa työskentelystä sekä paikallisesta sääntelystä ja koulutusjärjestelmästä myös silloin, kun muuttaja tuo perheen mukanaan", toteaa Pohjoismaiden ministerineuvoston vanhempi erityisasiantuntija Marita Hoydal.

Yksityishenkilön voi olla vaikea perehtyä kaikkiin lakeihin ja sääntöihin, joten selkeää evästystä antavasta neuvontapalvelusta voi olla suuri apu."

Grönlantiin muuttaminen helpottuu

Vaikka Pohjoismaasta toiseen muuttaminen on helppoa, moni asia vaatii valmistautumista. Näistä voidaan mainita verotus, sairausvakuutus, eläke, lasten kouluvalinnat sekä auton tuonti. Toivomme uuden neuvontapalvelun helpottavan Grönlantiin muuttamista, toteaa johtaja Mats Bjerde Grönlannin Pohjola-instituutista (NAPA), jonka tiloissa neuvontapalvelu aloittaa toimintansa.
"Olen itse muuttanut Grönlantiin Ruotsista, ja tällainen palvelu olisi tullut tarpeeseen. Yksityishenkilön voi olla vaikea perehtyä kaikkiin lakeihin ja sääntöihin, joten selkeää evästystä antavasta neuvontapalvelusta voi olla suuri apu."

Haloo Pohjolan Grönlanti-sivujen on määrä avautua syyskuussa www.norden.org-sivustossa. 

Haloo Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on tukea yksityishenkilöiden pohjoismaista liikkuvuutta. Haloo Pohjolan verkkosivut toimivat Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston sivustossa osoitteessa https://www.norden.org/fi/info-norden.