Kun eläke ei pysy työuran perässä

Astrid on maksanut veroja ja eläkemaksuja työskentelymaihinsa ja tehnyt lyhyesti sanottuna sen, mihin pohjoismaiset poliitikot ovat kansalaisia kannustaneet. Jäätyään eläkkeelle hän ei kaivannut palkintoa, vaan ainoastaan ennustettavuutta. Sen sijaan hän kohtasi järjestelmän, jossa kenelläkään ei ollut kokonaiskuvaa hänen työurastaan tai eläkkeestään.

Astridin eläke oli hajallaan monessa maassa. Teoriassa hän oli siis oikeutettu eläkkeeseen, mutta käytännössä hänen piti itse selvittää, miten eläkettä saisi.

– Jouduin selittämään työhistoriaani uudelleen ja uudelleen eri viranomaisille eri maissa. Kenelläkään ei ollut kokonaiskuvaa, Astrid kertoo.

Rauhallisesta siirtymästä eläkepäivien viettoon tulikin pitkä ja epävarma prosessi. Piti selvittää, mitä oikeuksia hänellä oli ja minkä verran hän todellisuudessa saisi eläkettä ja milloin.

Astridin tarina ei ole yksittäistapaus. Se on päinvastoin selkeä esimerkki tilanteesta, josta yhä useammat pohjoismaalaiset kärsivät.

Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaama uusi eläkeraportti osoittaa, että yli miljoona pohjoismaalaista on työskennellyt työuransa aikana useammassa kuin yhdessä Pohjoismaassa. Eläkkeelle jäädessään monet heistä kohtaavat samoja esteitä kuin Astrid: yleiskuva on puutteellinen, vastaukset epäselviä ja järjestelmät yhteensopimattomia.

Kansalaisen silmissä työura on yhtenäinen tarina. Viranomaisnäkökulmasta se kuitenkin jakaantuu usein maakohtaisiin työuriin, ja ongelmia syntyy juuri näissä nivelvaiheissa.

Resonans Nordicin ja KMPG:n laatimassa raportissa kuvataan sitä, miten maiden välisen tiedonkulun varmistaminen jää usein kansalaisten kontolle. Kyse on vanhojen työsuhteiden dokumentoinnista, eläkemaksutodistuksista ja sen selvittämisestä, millä taholla on tosiasiallinen vastuu eläkkeiden maksamisesta.

Astridille tämä merkitsi kuukausien odottelua ja toistuvia yhteydenottoja. Ei siksi, että kukaan olisi evännyt häneltä eläkkeen, vaan koska tieto ei kulkenut järjestelmien välillä. Juuri tämä huolestuttaa Pohjoismaiden neuvoston Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan puheenjohtajaa Kjell-Arne Ottossonia.

– On kohtuutonta, että tavallisten ihmisten pitää olla oman eläkkeensä projektipäälliköitä vain siksi, että järjestelmämme eivät keskustele keskenään. Kun ihminen on työskennellyt monissa maissa ja maksanut eläkemaksunsa, järjestelmien on löydettävä toisensa ilman kansalaistakin, hän sanoo.

Pohjoismaiden hallitukset ovat edistäneet liikkuvuutta jo vuosia, ja työvoiman vapaa liikkuvuus on ollut menestystarina. Ihmiset ovat voineet muuttaa työpaikkojen perässä luopumatta silti sosiaaliturvajärjestelmien tuomasta turvasta. Raportti osoittaa kuitenkin, että työuran päätyttyä tällä liikkuvuudella on kääntöpuolensa.

– Pohjoismaissa puhutaan mielellään vapaasta liikkuvuudesta. Silloin pitää myös ottaa vastuu seurauksista, joita ihmisille koituu tämän vapauden käytöstä. On turha pitää poliittisia kaunopuheita, jos samalla vältellään vastuuta eläkkeiden maksamisesta. Se luo kansalaisille tarpeetonta epävarmuutta, Ottosson sanoo.

Astridille epävarmuus oli hyvin konkreettista. Hän ei kokenut jääneensä järjestelmän ulkopuolelle vaan pudonneensa niiden väliin.

– Sopimus kaksinkertaisen verotuksen välttämisestä aiheutti sen, että eläkkeeni jäi arvioitua pienemmäksi. Osasyynä on se, että Tanska tekee noin 50 %:n suuruisen ennakonpidätyksen joka kuukausi. Osa verosta palautetaan vuotuisen veroilmoituksen jälkeen, mutta samalla viivästyy ruotsalaisen verotukseni valmistuminen. Hallinnollinen työ on yhä mittavaa vuodesta toiseen. Pitää olla todistus siitä, että on elossa, kaksi veroilmoitusta ja Tanskan verotustodistus, joka toimitetaan Ruotsin verovirastolle, Astrid kertoo. 

Raportin mukaan ongelmat johtuvat harvoin siitä, että viranomaisilta puuttuisi tahtoa. Suurin osa viranomaisista tekee kyllä voitavansa omalla tontillaan. Haasteena on se, että tontit ovat kansalliset, kun taas kansalaisten elämä on yhä enemmän yhteispohjoismaista. Yksittäiset eläkejärjestelmät ovat kyllä vahvoja, mutta niistä puuttuu pohjoismainen ulottuvuus. Tästä seuraa taloudellista epävarmuutta yksilölle ja viranomaisresurssien tuhlausta.

– Pohjoismainen työelämä edellyttää pohjoismaista eläkeajattelua. Ihmisistä tulee väliinputoajia niin kauan kuin eläkkeet nähdään vain kansallisena asiana. Se on tyystin tarpeetonta, Ottosson sanoo.

Astridille kyse ei ole politiikasta tai lainsäädännöstä. Kyse on koetusta turvallisuudesta elämänvaiheessa, jossa virtaa on usein aiempaa vähemmän. Hän ei todellakaan ole yksin. Samat haasteet odottavat yhä useampia eläköityviä, sillä liikkuvaa elämää elävien pohjoismaalaisten määrä kasvaa.

Nykyään Astrid ei suosittelisi eri Pohjoismaissa työskentelyä kenellekään. 

– En todellakaan suosittelisi sitä, jos maa on Tanska. Pohjoismailla on yhä lukuisia pieniä ja suuria rajaesteitä, joihin pitäisi puuttua.

Raportti julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston rajaesteryhmän kokouksen yhteydessä Oslossa 16. huhtikuuta. Se ei tarjoa vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta siinä tunnistetaan useita selkeitä ongelmia. Samalla tehdään selväksi, että mikään maa ei voi ratkaista ongelmia yksinään. Kansalaisille eläkkeet eivät ole tekninen kysymys, vaan kyse on elinkaarituloista. Kyse on turvallisuudesta ja luottamuksesta hyvinvointivaltioon. 

Kun eläke ei pysy työuran perässä, luottamus vaarantuu.