Charter – Ruotsi
Vaikean eron juuri kokenut tukholmalainen Alice ei ole nähnyt lapsiaan kahteen kuukauteen, sillä hänen Pohjois-Ruotsissa asuva ex-miehensä on estänyt tapaamiset. Odotellessaan lopullista huoltajuuspäätöstä Alice saa keskellä yötä puhelun ahdistuneelta Vincent-pojaltaan. Alice kiiruhtaa Pohjois-Ruotsiin tapaamaan poikaa ja tämän siskoa Elinaa. Perillä toivo sovun löytymisestä lasten kanssa murskautuu, joten Alice kaappaa lapset ja lähtee luvattomalle Teneriffan-matkalle löytääkseen heihin taas yhteyden.
Palkintolautakunnan perustelu
Amanda Kernell kuvaa omaan aikaamme vahvasti kytkeytyvän ja raastavan huoltajuuskiistan kautta elämän ja lähisuhteiden monimutkaisuutta ja saa sen näyttäytymään kuin kuvastimessa. Tavan, jolla lapset katsovat aikuisia ja jolla aikuiset katsovat itseään. Kertomus syvenee tarkkanäköisyyden ja erinomaisen henkilöohjauksen ansiosta ja kasvaa haastavaksi draamaksi, joka ei tarjoa itsestään selviä vastauksia. Kernell ja kuvaaja Sophia Olsson luovat kuvavetoista elokuvakerrontaa, jossa Pohjois-Ruotsin jääkylmät talvi-illat vaihtuvat Teneriffan hautoviin öihin ja jonka kaiut kantautuvat pitkään ja herkeämättä.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja – Amanda Kernell
Uumajasta kotoisin oleva Amanda Kernell (s. 1986) on valmistunut Tanskan elokuvakoulusta, ja hänen elokuvillaan on usein vahva kytkös saamelaiskulttuuriin ja luonnonympäristöön. Kernell on ohjannut useita kiitettyjä lyhytelokuvia, joihin lukeutuu vuoden 2015 Sundancen elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Northern Great Mountain.
Läpimurtonsa Amanda Kernell teki pitkällä esikoiselokuvallaan Saamelaisveri (2016). Sen saamista monista tunnustuksista voidaan mainita parhaan pitkän esikoisohjauksen Fedeora-palkinto Venice Days -elokuvajuhlilla sekä Göteborgin elokuvajuhlien parhaan pohjoismaisen pitkän elokuvan Dragon-palkinto ja parhaan kuvauksen palkinto (Sophia Olsson). Elokuva oli myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaana vuonna 2017. Saamelaisverta tehdessään Kernell ohjasi myös keskipitkän elokuvan Rakastan sinua ikuisesti, Kingen. Hänen toisen kokoillan elokuvansa Charterin maailmanensi-ilta oli vuoden 2020 Sundancen elokuvajuhlien kilpasarjassa.
Tuottaja – Lars G. Lindström
Lars G. Lindström (s. 1955) on työskennellyt Nordisk Film Production Sverigen tuottajana vuodesta 2013 lähtien. Hänellä on pitkä ja laaja elokuva-, tv- ja teatterikokemus.Lindström aloitti vuonna 1984 työt Tukholman kaupunginteatterissa ja toimi 19 vuotta sen tuottajana, taiteellisena johtajana ja liiketoiminnan kehittäjänä. Teatteriuran rinnalla Lindström toimi ensimmäisenä apulaisohjaajana useissa pohjoismaisissa elokuvissa. Työskenneltyään vuosina 2009–2012 Ruotsin elokuvainstituutin tuotantoneuvojana hän ryhtyi kokopäiväiseksi tuottajaksi. Lindström on tuottanut Nordisk Filmille Daniel Espinosan esikoiselokuvan Babylonsjukan (2004), Åke Sandgrenin elokuvan Kaiken se kestää (2007) ja Pernille Fischer Christensenin Nuori Astrid -elokuvan.
Charter on Lars G. Lindströmin toinen pitkä fiktioprojekti Amanda Kernellin kanssa kansainvälistä menestystä niittäneen Saamelaisveren jälkeen.
Tuottaja – Eva Åkergren
Eva Åkergren (s. 1980) opiskeli tv- ja videotuotantoa Gamlebyn ammattikorkeakoulussa Ruotsissa ja aloitti työt elokuva-alalla vuonna 2001. Hän on toiminut Nordisk Film Production Sverigen in-house-tuottajana vuodesta 2018 lähtien. Åkergren työskenteli vuosia freelance-tuotantopäällikkönä suurissa ruotsalaiselokuvissa ja tv-draamoissa, joista voidaan mainita Wallander (2009), Maria Wern (2011-2012) sekä Herrasmiehiä & Gangstereita (2016). Lisäksi hän on ollut linjatuottajana palkituissa elokuvissa Saamelaisveri (2016), Beyond Dreams (2017) ja Raja (2018). Eva Åkergrenin ensimmäinen projekti päätuottajana oli Amanda Kernellin toinen pitkä elokuva, vuoden 2020 Sundancessa ensi-iltansa saanut Charter. Parhaillaan Åkergren toimii osatuottajana Ali Abbasin tulevassa elokuvassa The Long Night.
Tuotantotiedot
Alkuperäisnimi: Charter
Englanninkielinen nimi: Charter
Ohjaaja: Amanda Kernell
Käsikirjoittaja: Amanda Kernell
Rooleissa: Ane Dahl Torp, Sverrir Gudnasson, Tintin Poggats Sarri, Troy Lundkvist
Tuottajat: Lars G. Lindström, Eva Åkergren
Tuotantoyhtiö: Nordisk Film Production Sverige AB
Kesto: 94 minuuttia
Kotimainen levittäjä: Nordisk Film
Kansainvälinen myynti: TrustNordisk