Eli Hovdenak
Tilde-lintu ja Torvald-peikko astuvat junasta ja päätyvät suureen ja synkkään metsään. Siellä kuuluu outoja ääniä, ja Tildeä alkaa pelottaa. Mitähän hirviöitä ne ovat, ja mitä ne mahtavat haluta?
Pelko osoittautuu kuitenkin aiheettomaksi, sillä metsä koostuu vain muutamasta rautatien vieressä olevasta puusta. Puiden välissä ei ole mörköjä, vaan vain muita lintuja. Kamalista äänistä taas vastaa kaksi pikkulintua, jotka nekin ovat peloissaan ja joista tulee vähitellen Tilden ja Torvaldin ystäviä. Se, mikä aluksi pelotti, osoittautuu täysin vaarattomaksi.
Eli Hovdenakin Det var ikke en busk -kirjan (”Se ei ollut pensas”, suomentamaton) maisema on monitulkintainen ja lähes arvoituksellinen, mutta paljon on myös tuttua. Niin moni asia on jotain ihan muuta kuin miltä ensi silmäyksellä näyttää. Kirjan alkusivuilla maisema on synkkä ja pimeä, mikä on omiaan pelottamaan sekä isoja että pieniä lukijoita. Pian huumori alkaa kuitenkin kukkia hassujen sanaleikien, naiivien väärinymmärrysten ja höpsöjen repliikkien ansiosta. Kuvituksetkin ovat hauskoja kaikessa kekseliäisyydessään ja lakonisuudessaan. Tilde sanoo, että puut kasvavat väärään suuntaan, mutta kuvitus osoittaa hänen katselevan vedessä näkyvää peilikuvaa. Tilde on unohtanut mökin avaimen, mutta lukija näkee sen roikkuvan katonharjan alla. Tämän vuoksi kirja on omiaan kirvoittamaan keskustelua aikuisen ja lapsen välillä. Keskustelussa voidaan pohtia vaikka sitä, että synkkään metsään meneminen vaatii rohkeutta, mutta ystävän kanssa se onnistuu. Ja aina parempi, jos kaikki päättyy nauruun ja uusiin ystävyyssuhteisiin.
Metsäretkeä tukevat erilaiset kontrastit: Tilde on pieni ja Torvald suuri. Tilde puhuu paljon, ja Torvald on vaitonainen. Ensin Tildeä ja pikkulintuja pelottaa, mutta lopuksi kaikilla on turvallinen olo.
Kuvitukset ovat tummasävyisiä, mutta pikkuhiljaa niitä kirkastamaan tulee punaisia, keltaisia ja vihreitä pastellisävyjä. Myös huumori tarjoaa läpi kirjan vastapainoa synkkyydelle. Tästä kaikesta syntyy yhdessä vahva ja kaunis kokonaisuus.
Det var ikke en busk saattaa vaikuttaa pieneltä ja vaatimattomalta kirjalta, mutta se osoittautuu omaleimaiseksi, monipuoliseksi ja harvinaisen hallituksi teokseksi. Kirja on velkaa perinteisille matkakertomuksille, ja sitä voidaan lukea myös vertauskuvallisesti. Eli Hovdenakilla on tunnusomainen viiva, ja hän on omaperäinen tekijä Norjan kuvakirjakentällä. Hovdenak kertoo tyylikkäästi tarinan matkasta tuntemattomaan ja tekee sen tavalla, joka viihdyttää ja koskettaa lukijaa. Kirjaa voivat lukea sekä rohkeat lapset että pelokkaat aikuiset, eli useimmat meistä.
Eli Hovdenak (s. 1956) on koulutukseltaan kuvataiteilija, ja hänen töitään on muun muassa Nasjonalgallerietin, Riksgallerietin ja Norjan kulttuurineuvoston kokoelmissa. Det var ikke en busk on hänen viides itse kuvitettu lastenkirjansa. Hovdenak sai vuonna 2014 Norjan kulttuuriministeriön kuvakirjapalkinnon. Hovdenakin kirjoja on käännetty ranskaksi.