Guðmundur Andri Thorsson

Guðmundur Andri Thorsson
Valokuvaaja
GASSI
Og svo tjöllum við okkur í rallið: bókin um Thor. Muotokuva, JPV, 2015.

Og svo tjöllum við okkur í rallið: bókin um Thor -kirjan (”Koppoti köppöti kaupungille hummailemaan: kirja Thorista”, suomentamaton) nimi on monitulkintainen. Teos kertoo Thor Vilhjálmssonista, joka lukeutuu 1900-luvun merkittävimpiin ja avantgardistisimpiin kirjailijoihin Islannissa. Vilhjálmsson (1925–2011) sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1988 romaanistaan Grámosinn glóir(Harmaasammal hehkuu, suom. Tuula Tuuva, Otava, 1988).

Guðmundur Andri Thorssonin teos ei kuitenkaan ole elämänkerta, vaan muistoihin ja tunnelmiin pohjautuva kirja. Thorsson kaivaa esiin valokuvia isästään, piirongin pohjalle jääneitä kirjeitä ja papereita, tutkiskelee katseellaan isänsä kirjoja ja lehtiä pursuavaa toimistoa, jolloin mieleen nousee monenlaisia mielleyhtymiä. Välillä hän yrittää olla unohtamatta ja pyrkii tarrautumaan muistoihin, jotka ovat katoamassa hänen ulottuviltaan valon kirkkauteen, niin kuin hän itse asiaa kuvailee.

Thorsson kertoo istuneensa lapsena isänsä hartioilla, joka oli kuin hyväntahtoinen jättiläinen pojan palveluksessa. Se herättää jälleen kaipauksen, sillä tämä suuri voima on kadonnut hänen elämästään. Samalla Thorsson ei kuitenkaan peittele sitä, että isä saattoi toisinaan olla hankala ja vaativa läheisilleen. Hän oli temperamenttinen poleemikko ja herkkä arvostelulle – hänen modernin eurooppalaisen kirjallisuuden hengessä kirjoittamiaan teoksia ei oikein ymmärretty. Vilhjálmsson oli varsin eurooppalainen: hän ihannoi ranskalaista ja italialaista kulttuuria, kirjallisuutta ja elokuvia. Hän oli maailmankansalainen maassa, joka oli tuohon aikaan melko kapeakatseinen.

Vilhjálmssonista voisi hyvin kirjoittaa laajan elämänkerran; hänen vaikutuksestaan kulttuurielämään, hänen uskostaan kulttuurin arvoon, hänen suurista visioistaan ja mahtipontisuudestaan, kynäsodista, joihin hän osallistui sekä hänen välillä epäonnistuneistakin kirjallisista kokeiluista. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen teos, vaan henkilökohtainen ja sydämellinen kirja, joka paljastaa yleisinhimillisen kaipauksen alkuperäämme, lapsuuteemme. Lukija saa myös kokea tekstissä sen käännekohdan, jolloin alamme aavistaa, etteivät vanhempamme olekaan täydellisiä. Guðmundur Andri Thorsson kirjoittaa isästään lempeästi ja rakastavasti. Hän ei kuitenkaan säästele isäänsä, vaan kertoo tämän virheistä ja siitä, ettei aina ollut helppoa olla niin paljon tilaa vaatineen miehen poika. Thorsson maalaa mieleenpainuvan muotokuvan myös äidistään Margrét Indriðadóttirista. Hän oli yksi Islannin johtavista toimittajista, yleisradion uutispäällikkö, mutta hänen tehtäviinsä kuului myös antaa kirjailijalle tilaa kirjoittaa, huolehtia tämän tarpeista, kirjoittaa puhtaaksi käsikirjoituksia ja pyörittää kotia. Oman kokopäivätyönsä lisäksi lahjakkaan Indriðadóttirin piti myös mukautua miehensä väitettyyn nerouteen.

Guðmundur Andri Thorsson (s. 1957) kuuluu islannin kielen ylivoimaisiin tyyliniekkoihin. Hän hallitsee kieltä ainutlaatuisella tavalla – vain harvat kykenevät yhtä kauniisti sointuvaan ja huoliteltuun kieleen. Thorssonin tekstien lukeminen on silkkaa juhlaa riippumatta siitä, mistä Thorsson kirjoittaa. Hänen pettämätön tyylinsä pääsee oikeuksiinsa paremmin kuin koskaan aiemmin. Kirja ei ole pitkä, mutta se on tiivis ja täynnä sisältöä.

Thorsson on kirjoittanut seitsemän romaania, mutta hänen viimeisin teoksensa on viime vuonna julkaistu haikukokoelma. Lisäksi hän on kirjoittanut varsin teräviä kirjallisuusesseitä ja toimittanut kirjallisuusalan TMM-aikakauslehteä, mutta hänet tunnetaan ennen kaikkea yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevistä lehtiartikkeleistaan, joita hän on kirjoittanut säännöllisesti yli kahden vuosikymmenen ajan. Kirjailijana hän osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti ja hyvin kantaaottavasti.