Jacob Anderskov

Jacob Anderskov
Photographer
Mike Højgaard
Ehdokkaana teoksellaan ”Resonance”

Jacob Anderskov on säveltäjä, pianisti ja orkesterinjohtaja, jonka on sanottu olevan ”yksi nykymusiikin poikkeuksellisimmista artisteista” (Jazz Podium, Saksa, toukokuu 2010). Hän on saanut lukemattomia palkintoja, joista viimeisin on Danish Music Awards Jazz -gaalassa myönnetty vuoden 2013 parhaan jazzsäveltäjän palkinto.

Vuoden 2016 Resonance-teoksella (kahdeksan sävellystä kolmelle jousisoittajalle, lyömäsoittimille ja pianolle) tämä aina uusia tuulia etsivä säveltäjä ja pianisti halusi helpottaa erilaisten estetiikkojen sekä musiikkikulttuurin käytäntöjen ja vivahteiden aitoa kohtaamista. Tällöin kaikki osallistuvat muusikot ovat vapaita ilmaisemaan kohtaamisessa itseään oman estetiikkansa mukaisesti ja olemaan uskollisia omalle soinnilleen ja fraseeraukselleen. Lopputuloksessa jousien tekstuurista ja sointiväristä tulee musiikin kiinteä osa. Jousien ”tiukemman” ja läpisävelletyn osion voidaan sanoa muodostavan jännittävän kontrastin suhteessa pianon ja lyömäsoitinten avoimeen improvisointiin, ja tuloksena on onnistunut yhdistelmä ajanmukaista ilmaisua ja toteutustapaan liittyvää runollisuutta.

Kun teosta äänitettiin, Jacob Anderskovin suurimpiin innoittajiin kuuluva säveltäjä ja muusikko Ornette Coleman kuoli. Tämän vuoksi ensimmäinen sävellys on tulkinta Colemanin kirjoittamasta What reason could I givesta.

Teoksen selkeys sekä sävellyksen ja toteutuksen onnistunut esteettinen leikittely tekevät Jacob Anderskovista yhden alansa varmimmista ja taiteellisesti kypsimmistä nykytekijöistä.