Jóanes Nielsen

Jóanes Nielsenin kymmenennen runokokoelman tunnelmaa määrittää sen yhtä aikaa primitiivinen ja suurellinen nimi: Gudahøvd (”Jumalpää”, suomentamaton). Lisäksi kokoelma ammentaa arkielämästä tavalla, joka läpäisee Jóanes Nielsenin koko lyyrisen tuotannon. Nielsenin edellisestä runokokoelmasta on ehtinyt kulua viisi vuotta, mutta tässä välissä hän on kirjoittanut sekä näytelmiä että romaaneja.

Ehdokaskirjan kuvituksista vastaa Nielsenin elämänkumppani Rannvá Holm Mortensen. Ne ovat kirjan tunnelmaan ja tyyliin hyvin sopivia ilmaisuvoimaisia ja pelkistettyjä linopiirroksia.

Monissa runoissa kohdataan loppuun kulutetussa maailmassa elävä virttynyt runominä, tuo vanhanpuoleinen runoilija, joka on tuttu myös Jóanes Nielsenin aiemmista runoista. Hän havainnoi iän mukanaan tuomaa kehon kulumista ja asteittaista rapistumista tavalla, jossa on puolet huumoria ja puolet kuoleman uhmaamista. Runo Prostataherrerne (”Eturauhasherrat”) sisältää lähes surrealistisen kuvauksen monen eturauhasongelmista kärsivän miehen todellisuudesta toistuvine yöllisine vessakäynteineen.

Keho on ollut Jóanes Nielsenin runoissa jo vuosia sangen huomionarvoinen paikka. Eikä kyse ole kauniista ja ihannoidusta hengen temppelistä, vaan katoavaisesta, seksuaalisesta ja eläimellisestä ruumiista. Me muistutamme eläimiä, ja yhdessä runossa kysytäänkin, oletko ”sinä” (eli lukija) nähnyt vaimoasi tekemässä tarpeitaan – hänhän tekee ne kuin koira tai rotta. Kuvaus ei silti ole asenteellinen, vaan eläimellisyys on nimenomaan yksi syy siihen, miksi runominä rakastaa vaimoaan.

Runojen tärkein polttoaine on katoavaisuus. Monet niistä käsittelevät runojen kirjoittamista ja elämistä, ja asenne on eksistentialistinen. Huomio kohdistuu kuitenkin kaikkeen elävään, olipa kyse ikkunaan lentävästä norjalaisesta pikkulinnusta, runoilijan osaan kuuluvasta kasvavasta yksinäisyydestä tai niistä monista odotustiloista, joissa ihminen odottaa uusia elimiä, pikkuleipiä tai vain elämää ja kuolemaa.

Välillä runot käsittelevät sairasta ja loppuun kulunutta maailmaa, ikään kuin koko olemassaolon fyysinen perusta murenisi runominän alta paljastaen eksistentiaalisen yhteenkuuluvuuden:

Railakkaiden muotoilujen takaa välittyy selkeä katsantokanta. Voita rakastavia Pricen veljeksiä kuvaava runo saa yllättävän käänteen aiheen vaihtuessa kulinaarisesta ruoanlaitosta runousoppiin, joka vaatii, että runon on uskallettava heittäytyä alas vuorelta runoenkeleihin luottaen. Ja kun enkelit välillä jättävät saapumatta, runo tippuu, loukkaantuu pahasti ja joutuu syömään aspiriinia Pricen veljesten maistellessa kuninkaallista kastikettaan.

Jóanes Nielsenin runoista välittyy erityinen kertomisen ilo, ja ne muistuttavat suorastaan pieniä tiiviitä romaaneja, joissa on suuria tarinoita ja elämänviisauksia kadonneelta ajalta. Samalla runojen henkilöt vaikuttavat oudosti siltä, että he ovat läsnä tässä ja nyt. Tämä koskee esimerkiksi runoa, jossa sähkökatko johtaa omalaatuiseen vierailuun: uskonveljet ja uskonpuhdistuksen päämiehet Luther ja Melanchton ilmestyvät runominän kotiin. Runokokoelmassa on monia tällaisia kepeitä helmiä, joista jokainen kiteyttää omalla tavallaan elämänehtoja ja -tilanteita. Helvetti on maanpäällinen, eikä Jumalaa ole, mutta silti häntä rukoillaan, koska