Katarina Frostenson: Sånger och formler

Katarina Frostenson (s. 1953) asuu Tukholmassa. Hän on runoilija, proosa- ja näytelmäkirjailija sekä kääntäjä. Vuodesta 1992 lähtien hän on ollut myös Ruotsin akatemian jäsen.

Katarina Frostenson debytoi vuonna 1978 runokokoelmalla I mellan (suomentamaton). Sittemmin hän on julkaissut useita runokokoelma, proosateoksia, käännöksiä ja esseitä. Hänen tuotantonsa on monipuolista ja hyvin kokonaisvaltaista. Frostenson on oikeastaan jo esikoisteoksestaan lähtien kuulunut Ruotsin nykyrunouden keulakuviin.

Katarina Frostenson tekee rohkeasti muotokokeiluja ja tarkastelee sekä nykyihmisen elämää että tämän suhdetta myytteihin ja saagoihin. Frostenson lähtee usein naisten kovista ja väkivaltaisista kokemuksista, joissa mytologia-aiheet nivoutuvat yhteen nykyisyyden kanssa saaden lukijan ymmärtämään ihmisten välisiä sielullisia, kulttuurisia ja filosofisia yhteyksiä yli ajan ja tilan. Katarina Frostensonin teosten lukeminen tuntuu siltä kuin oleskelisi rajattomassa tilassa. Tekstin eri osatekijät, kuten aika, aistillisuus, äly, myyttisyys, raivo, naisen kokemusmaailma, lapsen katse, sirpaleiset muistikuvat sekä esineet luovat eriskummallisen kokonaisuuden: hänen runoihinsa avautuu monia väyliä, ja niiden monitasoisuus puhuttelee lukijaa.

Sånger och formler (Lauluja ja kaavoja, suomentamaton) on Katarina Frostensonin viimeisin runokokoelma. Siinä kieli muovautuu ja lihallistuu, ja hän käyttää sanoja, vääntelee niitä sekä etsii merkityksiä ja sivumerkityksiä ikään kuin niiden kaksiselitteisyys kuvastaisi jo sinänsä maailman ja elämän arvoituksellisuutta. Pian lukija tulee imaistuksi kertomukseen, joka tarjoaa elämän fyysisimpiä ja henkisimpiä ilmentymiä: huimaavan matkan ruoantähteiden, luiden ja jätteiden seassa viemäriputkien läpi, kauniisti kajahtavan hymnin Minskille ja valkovenäjän kielelle, lämminhenkisiä ja rakkautta huokuvia runoja Marina Tsvetajevalle, tuokiokuvia Tukholman keskustasta ja esikaupungeista sekä nyljetyn ja musiikiksi ja kärsimykseksi muuttuneen Marsyaan. Katarina Frostensonin näennäisen niukoissa runoissa tapahtuu jatkuvia siirtymiä, ja niiden lukeminen tuntuu siltä kuin tarkastelisi ympäristöä ja aiheita prisman läpi. Muodonmuutokset ovat runojen ja koko kirjan ydin, josta käsin elämän eriskummallisuutta kuvataan.