Kerron sinulle kaiken (Open Up to Me) - Suomi
Synopsis
Maarit on kaunis, älykäs ja seksikäs nainen, joka oli ennen mies. Vaativan sukupuolenkorjausprosessin myötä hän on etääntynyt tyttärestään ja entisestä elämästään. Kun Maarit tapaa Samin – joka on jalkapallovalmentaja, opettaja ja perheenisä – hän tuntee lopultakin yhteenkuuluvuutta. Pian Sami joutuu kuitenkin kovan paikan eteen. Maailma pitää Maaritia kummajaisena, ja Samikin joutuu kohtaamaan omat piilevät ennakkoluulonsa. Maaritin taas on astuttava yksinään tai Samin kanssa uuteen uljaaseen maailmaan, jossa vain hän itse voi määritellä oman paikkansa.
Palkintolautakunnan perustelu
Useimmat ihmiset uskovat olevansa suvaitsevaisia. Avarakatseisuus joutuu koetukselle, jos erilaisuus liippaa kyllin läheltä. Juuri tällaisen inhimillisen ja vivahteikkaan testitilanteen Simo Halinen rakentaa elokuvassaan Kerron sinulle kaiken. Päähenkilö on miehen ruumiiseen syntynyt nainen, Mauri, josta on tullut sukupuolenkorjausleikkauksella Maarit. Ympäristön paineita vastaan taisteleva Maarit on sankari tarinassa, jossa ei ole pahiksia. Halisen käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan suuri vahvuus on sen ymmärrys ihmisiä kohtaan. Tarkka kerronta ja erinomaiset roolityöt tukevat intensiivistä kokonaisuutta.
Tietoa Elokuvasta
Simo Halinen sai idean elokuvaan lauantaisilla päivätorkuilla. Hän näki unessa naisen, joka siivosi yksinään terapeutin vastaanottoa. Puhelin soi, nainen vastasi ja jutteli ahdistuneen miehen kanssa. Siivooja onnistui jotenkin teeskentelemään terapeuttia ja tarjoutui auttamaan miestä. Unta pohtiessaan Halinen päätteli, että noin oudosti voisi käyttäytyä vain hyvin yksinäinen nainen tai joku, joka itse kantaa raskasta taakkaa. Viikkoja jälkeenpäin Haliselle tuli mieleen, että siivoojan täytyi olla transsukupuolinen nainen, ja hän tajusi löytäneensä ainekset epätavalliseen elokuvaan. Sukupuoli-identiteetin sijasta Halinen valitsi kuitenkin elokuvan pääteemaksi sen, miten ihminen voi sopeutua, jos hän kätkee tunteensa läheisiltään.
Ohjaajan inspiraationa toimi Susanne Bierin Rakastan sinua ikuisesti ja sen päähenkilöiden holtittomuus. Transsukupuolisen Maaritin rooliin kiinnitettiin Leea Klemola, koska hänessä henkilöityy tunne siitä, että nyt ollaan astumassa vaaralliselle alueelle.
Elokuva tuli Suomessa ensi-iltaan 8. maaliskuuta 2013, ja se sai erinomaisia arvosteluja. Elokuva on saanut Viitasaaren elokuvaviikon Humanismin käsi -kunniapalkinnon, ja sen kansainvälinen ensi-ilta oli Berliinin vuoden 2013 European Film Market -tapahtumassa.
Ohjaaja-Käsikirjoittaja, Simo Halinen
Vuonna 1963 syntynyt Simo Halinen on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvia ja tv-sarjoja. Hänen tv-töistään voidaan mainita elokuva Minerva (1997), minisarja Hokkasen näköinen nainen (2004) ja kolmiosainen musta komedia Kultainen noutaja (2007). Halisen edellinen pitkä elokuva oli Cyclomania (2001).
Lisäksi hän on kirjoittanut kaksi romaania: Idänsydänsimpukka (2004) ja Lemmenomenia (2008).
Tuottaja, Liisa Penttilä
Liisa Penttilä-Asikainen perusti tuotantoyhtiönsä Edith Filmin vuonna 2001 yhdessä Zentropan kanssa. Hän toimi yhteistuottajana Lars von Trierin Dogvillessa ja apulaistuottajana Manderlayssa. Penttilä-Asikainen on tuottanut myös Saara Saarelan elokuvan Väärät juuret, joka sai parhaan miesnäyttelijän Jussi-ehdokkuuden vuonna 2010. Lisäksi hän on toiminut tuottajana Jan Forsströmin tv-elokuvassa Vahtimestari (2010) sekäyhteistuottajana Leena Jääskeläisen ja Kaisa Penttilän ohjaamassa lasten animaatiosarjassa Råtta Booris ja Hendrik Handloegtenin saksankielisessä elokuvassa Summer Window.
Sen jälkeen Penttilä-Asikainen teki yhteistyötä Aku Louhimiehen kanssa tämän Vuosaari-elokuvassa, joka sai vuoden 2012 Festroian elokuvajuhlien CICAE Art Cinema Awardin.
Tehtyään Simo Halisen kanssa yhteistyötä tv-sarjassa Kultainen noutaja (2007) Penttilä-Asikainen otti tuottaakseen Halisen pitkän elokuvan Kerron sinulle kaiken, joka tuli Suomessa teattereihin vuonna 2013. Hänen tulevista projekteistaan voidaan mainita Juha Lehtolan tragikomedia Aikuisten poika, jonka pääosissa ovat Kari Hietalahti, Maria Heiskanen ja Tommi Korpela, ja Louhimiehen toimintadraama Ultimate Fight.
Penttilä-Asikainen valittiin nousevaksi tuottajakyvyksi Cannesin vuoden 2012 elokuvajuhlilla.
Tuotantotietoa
Englanninkielinen nimi: Open Up to Me
Ohjaaja: Simo Halinen
Käsikirjoittaja: Simo Halinen
Tuottaja: Liisa Penttilä
Rooleissa: Leea Klemola, Peter Franzén, Riia Kataja, Emmi Nivala
Tuotantoyhtiö: Edith Film
Kesto: 95 min
Kotimainen levittäjä: Future Film Distribution
Kansainvälinen myynti: The Yellow Affair
Palkintolautakunnan jäsenet
Outi Heiskanen, Harri Römpötti, Johanna Grønqvist