Laura Lähteenmäki
Perustelu
Myy, Viivi, Heta, Aada ja Camilla ovat Pätkikset, tiivis viiden tytön joukko. Mutta kun neljäs luokka on päättymässä, Myy huomaa jonkin muuttuneen. Myy ei tunne enää kuuluvansa joukkoon. Myy huomaa vilkkaa keskustelun hiljenevän, kun hän lähestyy ystäviään. Kun tytöt halaavat toisiaan tiiviissä piirissä, Myy ei mahdu mukaan.
Laske salaa kymmeneen on kertomus tyttöjen välisestä ystävyydestä ja kasvun tuomasta muutoksesta, jota on vaikea hyväksyä. Myy jätetään ulkopuolelle, ja hän tuntee olevansa vääränlainen, kun haluaisi vielä leikkiä eikä innostu meikkaamisesta ja isoksi kasvamisesta. Kun tyttöjen kanssa on vaikeaa, tarjoaa naapuriin ilmestynyt poika ihanan mahdollisuuden heittäytyä leikkien maailmaan. Myy ja Lassi juoksevat lähimetsään ja uppoutuvat yhteiseen leikkiin, jossa aika ja paikka unohtuvat.
Leikin taidokas kuvaus saa lukijan jopa pohtimaan, onko Myyn uusi ystäväkin kokonaan kuvitelmaa. Leikin pyörteissä Myy ei kysy uuden ystävänsä puhelinnumeroa tai sukunimeä. Kirja on kunnianosoitus vapaalle leikille ja sen merkitykselle lapsen elämässä. Leikki ei ainoastaan tuota iloa ja viihdytä lasta, vaan tukee kasvamista ja antaa mahdollisuuden käsitellä niitäkin tunteita, jotka ovat hämmentäviä ja vaikeita ymmärtää. Leikissä lapsi määrittelee säännöt itse. Se on vapauttavaa, kun tyttöporukan kesken ollaan koko ajan kirjoittamattomien, kasvun myötä alati muuttuvien pelisääntöjen heiteltävissä.
Teos kuvaa taidokkaasti nykyajan lapsuutta, johon kuuluvat kesäleirit, koulu, puhelimet ja viestiryhmät, luksussynttärit joilla tarjotaan customoituja cup cake -leivoksia ja lyhyeksi jäävä lapsuus. Se kuvaa Myyn ja hänen yksinhuoltajaäitinsä tiivistä suhdetta, johon tulee uusia sävyjä Myyn kasvamisen ja toisaalta vaarin sairastumisen myötä.
Kirjan kerronta tavoittaa elävästi 10-vuotiaan lapsen näkökulman. Myy arvaa ennakolta äidin sanomiset ja lukee rivien välistä ystäviensä ajatuksia, kun epäilee näiden viestittelevän selkänsä takana. Myy vastustaa kasvamista ja muutosta ja haluaa yhä heittäytyä leikkiin, vaikka vaistoaa muutoksen.
Laske salaa kymmeneen on sujuvasti kirjoitettu, kieleltään kaunis lastenromaani, joka kuvaa kesää lapsuuden ja nuoruuden rajalla. Kirja kuvaa lapsuutta tässä ajassa, mutta leikkiä kuvatessaan se tavoittaa ajattomasti lapsuuden leikkien viehätyksen ja voiman.
Laura Lähteenmäki on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hän on vuonna 1998 julkaistun esikoisnuortenromaaninsa jälkeen kirjoittanut parikymmentä teosta. Lähteenmäki kirjoittaa nuorten elämästä ja oman paikan etsimisestä. Hän sai korkeatasoisesta lastenromaanista myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon kirjasta Marenkikeiju vuonna 2007 ja hänen teoksensa ovat olleet myös Topelius- ja Finlandia junior -palkintoehdokkaina. Jyväskylässä asuva Lähteenmäki työskentelee kirjailijan työn ohella kustannuspäällikkönä.